Ravintoloiden sulkemisen perusteita tarkastellaan seuraavan kerran pääsiäisen jälkeen, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö tiedotteessaan. Valtioneuvosto antaa päivitetyn asetuksen torstaina 8.4., jos ravintoloiden sulkeminen jollain alueella ei enää ole välttämätöntä tai jollain alueella tilanne on muuttunut epidemian kannalta vakavampaan suuntaan.


TEMin mukaan THL antaa sille keskiviikkona 7.4. lausunnon mahdollisista muutoksista ravintolasulun piirissä oleviin alueisiin. Lausunnossaan THL ottaa kantaa alueellisten koordinaatioryhmien uusiin arvioihin maakunnan epidemiologisesta tilanteesta. Näitä päivityksiä alueet todennäköisesti tekevät tiistain 6.4. aikana. 
 
Jos ravintoloiden sulkeminen jollain alueella ei enää ole välttämätöntä tai jollain alueella tilanne on muuttunut epidemian kannalta vakavampaan suuntaan, valtioneuvosto antaa päivitetyn asetuksen torstaina 8.4. Muutospäätös astuisi voimaan siten, että maakunnassa, jossa sulku puretaan, sulku päättyisi perjantaina 9.4. Niissä maakunnissa, joissa sulku mahdollisesti alkaisi, päätös astuisi voimaan vasta maanantaina 12.4. klo 00. 


TEMin tiedote