"Mennään töihin – lukiolaiset TETissä" on Suomen Lukiolaisten Liiton järjestämä viestintäkampanja. Ensimäistä kertaa toteutettavan kampanjan ideana on lähettää kuusi lukiolaista seuraamaan päivän ajaksi eri alojen ammattilaisina työskenteleviä henkilöitä ja raportoimaan päivästä Lukiolaisten Instagram Storyssa. Kampanjan tavoitteena on kannustaa lukiolaisia osallistumaan TET-jaksolle, tuoda esille TET-jakson hyötyjä oman tulevaisuutensa suunnittelussa sekä innostaa työpaikkoja ottamaan lukiolaisia TETtiin. Kampanja järjestetään 16.–27.8.

– On hienoa olla taas mukana Suomen Lukiolaisten Liiton kampanjassa. Syksyllä 2020 laadimme alan esittelysisällön Lukiolaisten julkaisuihin Lukiolaisen työelämäopas (mara-ala sivuilla 80–81) ja Työelämä ja yrittäjyys haltuun lukioissa (mara-ala sivuilla 74–75), MaRan koulutuspoliittinen asiantuntija Minna Halmetoja kertoo yhteistyön taustoista.

TET-kampanjaan mara-alan kohde löytyi Joensuusta.

– Pohjois-Karjalan Osuuskaupan operoima Original Sokos Hotel Kimmel kiinnostui heti kampanjasta. Hotellinjohtaja Kaija-Riitta Uusitalo ilmoitti, että he haluavat ehdottomasti olla mukana, Halmetoja kiittelee Uusitaloa.

Mara-alan TET-päivä on perjantaina 20.8. Tuolloin opiskelija Jenni Kauppinen tutustuu Original Sokos Hotel Kimmelin toimintaan klo 9–15.

Kampanjan tavoitteena on antaa katsojille innostava ja realistinen kuva seurattavasta työstä ja alasta. Lukiolaisten Instagram-tunnus on @Lukiolaiset, ja kampanjan aihetunnisteina toimivat #mennääntöihin ja #lukiolaisetTETissä.

Lukioissa tulee syksyllä 2021 voimaan uusi laaja-alaista osaamista painottava opetussuunnitelma, jossa lukiokoulutuksen työelämäyhteistyötä lisätään. Muutoksen myötä TETtien suosion odotetaan kasvavan lukiolaisten keskuudessa.

MaRa kannustaa työpaikkoja ottamaan yläkoululaisten ohella TETtiläisiä lukioista. Alaan tutustumisen kautta mara-alan työpaikat voivat houkutella lukiolaisia kesätöihin ja osa-aikatöihin lukio-opintojen aikana. Onnistunut TET-kokemus voi myös innostaa lukiolaisia hakemaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen mara-alan jatko-opintoihin.

– Yritysten on hyvä huomioida, että lukioissa ei ole yhtenäistä sapluunaa TETin suorittamiseen. Esimerkiksi TET-jakson kesto vaihtelee yhdestä iltapäivästä viikkoon eri lukioiden välillä, Halmetoja toteaa ohjeeksi yrityksille.