Hallitus on valmistellut tukipaketin yritysten tueksi koronavirusepidemian haittojen torjumiseksi. Hallitus mahdollistaa 12 miljardin euron lisärahoituksen yrityksille Finnveran kautta. Ensisijainen toimintamalli on takaustoiminta, jossa pankit myöntävät luotot. Lisäksi valtion Finnveralle maksama luotto- ja takaustappioiden korvausosuus nousee 50 prosentista 80 prosenttiin.

Ensimmäisessä lisätalousarviossa turvataan viranomaisten resurssit ja lisätään yritysten avustuksiin käytettäviä määrärahoja. Lisäbudjetin koko on noin 400 miljoonaa. Lisäbudjetteja tullaan tekemään lähiviikkoina lisää.

Työmarkkinajärjestöjen eilisistä esityksistä hallitus toteuttaa pääosan järjestöjen ehdottamalla tavalla. Järjestöjen esitysten toimet turvaavat etenkin niiden ihmisten toimeentuloa, jotka joutuvat lomautetuiksi tai menettävät työpaikkansa. Lisäksi ne sujuvoittavat yritysten sopeutumista vaikeaan tilanteeseen.

Työmarkkinajärjestöjen esittämien toimien lisäksi hallitus turvaa yrittäjien ja freelancereiden toimeentuloa yritysmuodosta riippumatta työttömyysturvan kautta.

Yritysten rahoitusta turvataan useilla miljardiluokan toimilla. Lisäksi otetaan käyttöön uusia suoria tukia. Näiden tarkoituksena on turvata yritysten maksuvalmius kriisin yli ja estää konkursseja. Toimet ovat käytössä kaikilla toimialoilla.

 

TEMin tiedote