Aluehallintovirasto antaa päätökset kesän yleisötilaisuuksien järjestämisestä toukokuun aikana. AVI valmistelee päätökset saatuaan sosiaali- ja terveysministeriöltä ohjauskirjeen.

– Kesäkuun alussa voimaan astuvia uusia päätöksiä pitää valmistella huolellisesti. Ohjeita ja kriteereitä ei vielä ole, emmekä sen vuoksi pysty vielä antamaan vastauksia kesää koskeviin tapahtumakohtaisiin kysymyksiin. Aluehallintovirastot valmistelevat kesää koskevat päätökset toukokuun loppuun mennessä ja tiedottavat niistä sen jälkeen, AVI kertoo tiedotteessaan.

AVI lisää verkkosivuilleen vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin sitä mukaa, kun uutta ohjeistusta tulee.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeen mukaisesti aluehallintovirastot tekivät 8.5. jatkopäätökset yli 10 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämisestä 31.5. asti. Henkilömäärärajoitusta lievennetään enintään 50 henkilöön 1.6. alkaen toistaiseksi.

Suuret, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestämisen AVI kieltää hallituksen linjauksen mukaisesti 31.7. asti.

Aluehallintovirastoilla on toimivalta tartuntatautilain perusteella kieltää yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan.

 

Aluehallintoviraston tiedote