Yli 70 prosenttia pk-yrityksistä on huolissaan syntyvyyden laskusta. Yli puolet pk-yrityksistä uskoo, että epävarmuus työn ja perheen yhteensovittamisesta vaikuttaa perheiden suunnitelmiin lasten saamisesta. Nämä tiedot selviävät Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Peräti noin 90 prosentissa pk-yrityksistä on edistetty työn ja perheen yhteensovittamista mahdollistamalla joustavat työajat. Lähes joka kolmannessa pk-yrityksistä voitaisiin edelleen tehostaa työn ja perheen yhteensovittamisen toimia. Vastaajista lähes puolet katsoo, että perhevapaiden pitäisi jakaantua äitien ja isien välillä nykyistä tasaisemmin.

– Kyselyn tulokset kertovat siitä, että pk-yrityksissä ymmärretään syntyvyyden rajun laskun merkitys suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudelle. Syntyvyyden laskuun haetaan selitystä usein työn ja perheen yhteensovittamisen haasteista. Nyt tarvitaan enemmän perhemyönteistä puhetta, perhemyönteisiä asenteita ja ennen kaikkea perhemyönteisiä konkreettisia ratkaisuja, EK:n johtaja Ilkka Oksala painottaa.

#työplusperhe-kampanja ratkomaan arjen yhtälöä

EK aloittaa työ + perhe -kampanjan tukeakseen työn ja perheen muodostama arjen yhtälön ratkaisemista.

– Kampanjalla haastetaan yrityksiä ja muita työnantajia etsimään työn ja perheen yhteensovittamista tukevia ratkaisuja, jokaisen työpaikan omista lähtökohdista käsin. Työpaikat ovat erilaisia ja siksi käyttökelpoiset ratkaisut vaihtelevat huomattavasti esimerkiksi toimistotyön ja teollisuustyön välillä. Perheitä on niin ikään monenlaisia, EK:n asiantuntija Katja Leppänen korostaa.
Kampanja on ilmainen ja avoin kaikille yrityksille ja muille työnantajalle. Lähtemällä mukaan kampanjaan yritys sitoutuu edistämään työelämän perhemyönteisyyttä työpaikan omista lähtökohdista käsin. Lisätietoja kampanjasta ja siihen liittymisestä: www.ek.fi/tyoplusperhe.