Hallituksen tukipaketti sisältää hyviä elementtejä muun muassa työeläkemaksujen alentamisesta, verojen ja TyEL-maksujen lykkäyksistä, Finnveran valtuuksien kasvattamisesta sekä 200 miljoonan euron suorista avustuksista. Matkailu- ja ravintola-alan yritysten myynnistä on kadonnut nopeassa ajassa 70–100 prosenttia. Liiketoiminta loppuu vähitellen käytännössä kokonaan. Suuri osa kuluista kertyy edelleen ennen kuin esimerkiksi lomautukset tulevat voimaan. Yritysten kassat ovat tyhjiä. Toimialan yritykset tarvitsevat suoraa valtion tukea enemmän kuin tämänpäiväiset päätökset tuovat, jotta konkurssiaalto ja sen mukanaan tuoma suuri työttömien määrä voidaan välttää.

Koronakriisi on iskenyt ennen näkemättömällä tavalla matkailu- ja ravintolan yrityksiin. Kysyntä on hiipunut kaikilla MaRan edustamilla toimialoilla. Eniten ovat kärsineet kongressi- ja tapahtumatoimialan yritykset, joiden myynnistä on kadonnut lähes 100 prosenttia sen jälkeen, kun hallitus viime viikolla kielsi yli 500 henkilön kokoontumiset. Myös pienemmät tapahtumat on peruutettu. Hotellien myynnistä on kadonnut jo 70 prosenttia, ja ravintolamyynti on laskenut 70 prosenttia ja suunta jatkuu alaspäin. Alan yrityksiä suljetaan jatkuvasti heikon kysynnän vuoksi. Toimiala ei ole pystynyt sopeuttamaan kulujaan kysynnän äkkipysähdykseen riittävän nopeasti. Tämän vuoksi alan yritysten kassat ovat tyhjiä.

Hallituksen päätös lisätä Finnveran valtuuksia 10 miljardilla eurolla on hyvä päätös. Kuitenkaan monelle toimialamme yritykselle se ei tuo apua, koska yritykset eivät kestä enää lisävelan ottamista kriisin vuoksi. Myös monen yrityksen luottokelpoisuus ei ole sillä tasolla kriisin jäljiltä, että ne saisivat pankista lainaa edes Finnveran takauksella.

– 200 miljoonan euron suora tuki, joka kohdistuu myös matkailualalle, on hyvä alku. Toimialan yritykset tarvitsevat kuitenkin enemmän suoraa valtion rahallista tukea. Elinkeinoelämän keskusliitto esitti eilen hyvän mallin tilapäisestä kriisipalkkatuesta estämään irtisanomisia ja lomautuksia. EK:n esityksen toteuttaminen toisi toimialalle todellisen avun selviämisestä koronakriisin yli, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Suuri osa isoista vuokranantajista katsoo olevansa koronakriisin ulkopuolella

MaRan jäsenyrityksistä on tullut runsaasti palautetta siitä, ettei suuri osa isoista vuokranantajista ole valmiita alentamaan vuokria. Perusteluiksi on ilmoitettu muun muassa se, ettei toimialan yritysten liiketoimintaympäristössä ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka edellyttäisivät vuokrien alentamista.

– On hämmästyttävää, kuinka ylimielisesti osa suurista vuokranantajista on suhtautunut matkailu- ja ravintola-alan yritysten kriisiin. Vetoan voimakkaasti vuokranantajiin, jotta nämä alentaisivat vuokria yritysten konkurssien ja työttömyyden estämiseksi. Kukaan ei voi jäädä koronakriisin vaikutusten ulkopuolelle. Vuokranantajien on kannettava vastuunsa vuokralaisiaan kohtaan, Timo Lappi vaatii.

 

Lisätietoja 

toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 7345549