MaRa ja Palvelualojen ammattiliitto PAM esittivät määräaikaisia arvonlisäverojen alentamisia pahoin runnellun toimialan palvelujen kysynnän piristämiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi. Hallitus ei esitä verojen alentamisia eikä muitakaan toimenpiteitä toimialan ahdingon helpottamiseksi. Koronakriisin vaikutukset pahenevat mitä pidempään valtio rajoittaa liiketoimintaa. Palvelujen heikko kysyntä, valtion asettamat liiketoiminnan rajoitukset ja viime perjantainen matkustusrajoituksia koskeva päätös johtavat useiden yritysten toiminnan loppumiseen ja työttömyyden kasvuun. Hallituksen tavoite 80 000 uudesta työllisestä on erittäin vaikea saavuttaa, koska työpaikkojen syntyminen on pitkälti kiinni palvelualoista ja niiden kyvystä työllistää. Budjettiriihen päätökset eivät tue palvelualojen kykyä työllistää. Yritysten kustannustuki tulisi ottaa uudelleen käyttöön mahdollisimman pian.

MaRa ja PAM esittivät hallitukselle, että toimialan palveluista maksettavia arvonlisäveroja olisi alennettu.  Esitimme majoituksen, kotimaan henkilöliikenteen sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelujen arvonlisäveron alentamista 5 prosenttiin 24 kuukauden määräajaksi sekä ravintolaruoan ja anniskellun alkoholin arvonlisäveron alentamista 10 prosenttiin 12 kuukauden määräajaksi. Arvonlisäverojen alentaminen on tehokas ja kilpailuneutraali tapa piristää palvelujen kysyntää ja elvyttää työllisyyttä. Kun ravintolaruoan arvonlisävero alennettiin 13 prosenttiin vuonna 2010, alentaminen meni Tilastokeskuksen tilastojen mukaan hintoihin 78-prosenttisesti.

– Budjettiriihen päätökset ovat valtava pettymys matkailu- ja ravintola-alalle. Matkustus- ja kokoontumisrajoitukset sekä etätyö ja -opiskelu vaikuttavat erittäin negatiivisesti matkailu- ja ravintola-alan palvelujen kysyntään. Hotelleissa ja kylpylöissä on vain vähän asiakkaita normaalitilanteeseen verrattuna. Tilanne on vaikein pääkaupunkiseudulla ja tulevalla talvikaudella Pohjois-Suomessa, kun ulkomaalaisia asiakkaita ja liikematkustajia on erittäin vähän. Kongressit ja messut ovat olleet keväästä asti lähes nollakäytöllä. Henkilöstö- ja opiskelijaravintolat ovat suurissa vaikeuksissa. Yritystemme ja niiden työntekijöiden hätä on suuri. On valitettavaa, ettei hallitus ottanut sitä mitenkään huomioon päätöksissään, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Koronakriisi jättää pysyvät jäljet suomalaiseen 142 000 henkilöä työllistävään matkailu- ja ravintola-alaan. Suomi EU:n syrjäisimpänä maana pitää yllä EU:n tiukimpia matkustusrajoituksia. Tämä vaikuttaa erittäin kielteisesti muun muassa Finnairiin, jonka kapasiteetin käyttö on huomattavasti pienempi kuin sen eurooppalaisten kilpailijoiden. Hallituksen viime perjantain päätökset yli 72 tunnin matkoista karanteeneineen yli 25 ilmaantuvuusluvun maista lopettaa Pohjois-Suomeen suuntautuvan charter-talvimatkailun.

– Meille tulee jatkuvana virtana epäuskoisia yhteydenottoja jäsenyrityksiltämme Pohjois-Suomesta. Matkanjärjestäjät peruvat talven matkojaan, mikä johtaa matkailualan yritysten toiminnan lopettamisiin, vuosikymmenten aikana luodun matkailuinfrastruktuurin tuhoutumiseen ja suureen työttömyyteen. Tästä aiheutuu merkittäviä menetyksiä myös Pohjois-Suomen kunnille. Erityisen kirvelevää on, kun matkanjärjestäjät ovat joissakin tapauksissa siirtäneet koko talven matkat Ruotsiin, ehkä pysyvästi, Lappi sanoo.

Valtio on rajoittanut monin tavoin matkailu- ja ravintola-alan yritysten toimintaa. Syksy ja tuleva talvi ovat ennennäkemättömän vaikeita yrityksille ja työntekijöille.

– Valtio aiheuttaa tiukoilla liiketoiminnan rajoitustoimilla suuret tappiot matkailu- ja ravintola-alan yrityksille. Valtion velvollisuus on auttaa toimialan yrityksiä selviytymään koronakriisin yli. Yritysten kustannustuki tulisi avata uudelleen mahdollisimman pian. Tuen ehtoja tulisi muuttaa siten, että se sopisi paremmin yrityksille, jotka ovat menettäneet suuren osan liiketoiminnastaan, Lappi vaatii.

Hallitus asetti budjettiriihessä kunnianhimoisen tavoitteen 80 000 uudesta työllisestä.

– Uudet työpaikat ovat reilun kymmenen vuoden aikana syntyneet palvelualoille. Hallituksen on erittäin vaikeaa saavuttaa työllisyystavoitettaan. Hallituksen ja muun julkisen vallan päätöksiin perustuvat rajoitukset leikkaavat rajusti matkailu- ja ravintola-alan työpaikkoja. Pahimmillaan alalta uhkaa vähetä jopa parikymmentä tuhatta työpaikkaa, kun otetaan huomioon myös vuokratyön, määräaikaisten työsuhteiden ja kesätyöpaikkojen vähentyminen. Moni yritys joutuu myös muuttamaan kokoaikaiset työpaikat osa-aikaisiksi, mikä lisää yhteiskunnan tuen tarvetta osa-aikaisille työntekijöille, Lappi toteaa.

 

Lisätietoja                           

toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549