Hallitus avaa ravintolat 11 maakunnassa ensi maanantaina sellaisella ehdoilla, jotka eivät mahdollista illallisruokaravintoloille ja pubeille kannattavaa liiketoimintaa eikä työntekijöiden kutsumista työttömyyskortistosta takaisin töihin. Lukuisat ravintolat eivät avaa oviaan. Siten ravintolasulku jatkuu, mutta ilman valtion sulkemisesta maksamaa sulkemiskorvausta. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi mietinnössään, että ruokaravintoloiden sulkeminen ennen klo 21:tä tulee olla erityisen korkean kynnyksen takana. Hallitus sivuutti täysin valiokunnan näkemyksen. Hallituksen päätös syventää entisestään ravintolayrittäjien, työntekijöiden ja heidän perheidensä ahdinkoa.

Hallitus päätti ankarista rajoitustoimista Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Keski-Suomen ja Pohjanmaan maakunnissa.

– Näissä maakunnissa sijaitsevien ravintolayritysten osuus on noin 83 prosenttia Suomen ravintola-alan yhteenlasketusta liikevaihdosta ja kokonaistyöllisyydestä. Hallituksen päätös on erittäin raskas isku näissä maakunnissa oleville ravintolayrittäjille ja työntekijöille sekä koko ravintola-alalle, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Ankaran sääntelyn maakunnissa anniskelupainotteiset ravintolat saavat ottaa asiakkaita sisätiloihin enintään kolmasosan ja ruokaravintoloissa puolet asiakaspaikkojen enimmäismäärästä laskettuna. Anniskelu tulee lopettaa klo 17 ja anniskelupainotteisten ravintoloiden sulkea ovensa klo 18 ja ruokaravintoloiden klo 19. Ravintoloiden ulkoterasseja koskevat samat anniskelu- ja aukioloajat kuin sisätiloja, vaikka muun muassa eduskunnan perustuslaki-, talous- sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnat ovat useita kertoja kiinnittäneet huomiota sisä- ja ulkotilojen erottelun tärkeyteen ja siihen, että ulkotiloissa tartunnan todennäköisyys on pienempi.

– Rajoitustoimet eivät mahdollista kannattavaa liiketoimintaa illallista tarjoileville ravintoloille eikä pubeille. Suuri osa niistä on pakotettu jatkamaan sulkutilaa. Etätyösuosituksen jatkuminen heikentää voimakkaasti lounas- ja henkilöstöravintoloiden toimintaedellytyksiä. Etäopiskelu puolestaan vie toimintaedellytykset opiskelijaravintoloilta. Illallisruokaravintolat olisivat voineet avata ovensa ja kutsua työntekijöitään työttömyyskortistosta töihin, jos hallitus olisi noudattanut sosiaali- ja terveysvaliokunnan kantaa ja sulkenut ravintolat vasta klo 21 edellyttäen, että anniskelu olisi loppunut klo 20. Olemme kysyneet, millä tavalla muutama lisätunti ruokaravintoloille olisi lisännyt koronatartuntojen määrää. Emme ole saaneet vastausta tähän. Ravintoloiden terasseille olisi pitänyt antaa jo tässä vaiheessa laajemmat anniskelu- ja aukioloajat. Hallituksen päätösten takia myös yökerhojen ja karaokeravintoloiden toiminta on käytännössä kielletty, Lappi toteaa.

Kun hallitus päätti avata ravintola-alan ensi viikon maanantaina, se tarkoittaa myös sitä, että ravintolayritykset eivät saa enää valtion maksamaa sulkemiskorvausta. Ravintolayritykset saavat ehkä tulossa olevasta kustannustuesta jotakin. Kustannustuki on kuitenkin ollut ehdoiltaan selvästi huonompi kuin sulkemiskorvaus.

– Suomessa on syntynyt käsitys, että valtio on tukenut avokätisesti koronaepidemian ja rajoitustoimien runtelemia yrityksiä. Tämä on täysin virheellinen käsitys. Valtion maksamat tuet ovat olleet erittäin pieniä verrattuina niihin valtaviin tappioihin, joita matkailu- ja ravintola-alan yritykset ovat kärsineet. Esimerkiksi ravintolayrityksille vuonna 2020 maksetut tuet ovat vain noin 11 prosenttia liikevaihdon menetyksestä. Hallituksella on velvollisuus jatkaa sulkemiskorvauksen tyyppistä tukea 11 maakunnassa oleville ravintolayrityksille. Jollei hallitus tee tällaista esitystä, se osoittaisi, ettei hallitus piittaa ravintolayrittäjien ja työntekijöiden kohtalosta, Lappi sanoo.

Hallituksen exit-suunnitelmassa todetaan tavoitteena olevan, että kesäkuussa olisi kesän 2020 tilannetta vastaava sääntely.

– Hallituksen tavoite on kannatettava. Hallituksen on kuitenkin parannettava ravintolayritysten liiketoiminnan edellytyksiä ja purettava rajoituksia nopeasti. Eduskunta on useita kertoja huomauttanut hallitukselle perustuslain sisällöstä. Rajoitustoimia on purettava heti, kun ne eivät ole oikeasuhtaisia ja välttämättömiä. Hallituksen tulee purkaa rajoitustoimia nopeasti niin, että päästään samaan tilanteeseen kuin 13.7.2020, jolloin ravintolatoiminta vapautui merkittävästi, Lappi toteaa.

Kahdeksassa maakunnassa sijaitsevissa ravintoloissa on sellaiset rajoitustoimet, jotka mahdollistavat kannattavan liiketoiminnan yökerhoja ja karaokeravintoloita lukuun ottamatta. Asiakaspaikkarajoitukset eivät koske ravintoloiden terasseja myöskään 11 maakunnassa, joissa on ankarat rajoitustoimet.

– Rokotuskattavuuden kasvaminen, vaikka rokotuksissa onkin ongelmia, lupaa matkailu- ja ravintola-alan yrityksille ja työntekijöille parempia aikoja. Kun tartunnat ovat kääntyneet merkittävään laskuun, alamme yritysten on toimittava niin, että laskeva suunta jatkuu. MaRa on suositellut jäsenravintoloilleen, että ne velvoittaisivat asiakkaitaan käyttämään maskeja aina, kun liikkuvat ravintolassa. Toivon, että asiakkaat noudattavat ravintoloiden antamia ohjeita tarkasti, jotta myönteinen kehitys jatkuisi ja kesä olisi jo lähellä normaalia, Lappi sanoo.

 

Lisätietoja            

toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549