MaRan jäsenkyselyn mukaan matkailu- ja ravintola-alan yritysten myynti sujui 2019 syksyllä hyvin, mutta arviot kuluvan kevään myynnistä ovat hieman varovaisemmat. Kauppapoliittiset kiistat ja pelko koronaviruksen leviämisestä heijastuvat myös Suomen matkailu- ja ravintola-alaan. PAMin kiinteistöpalvelualaan kohdistama lakkouhka, joka ajoittuu parhaaseen talvilomasesonkiin, hankaloittaa tilannetta entisestään.

Matkailu- ja ravintola-alan yritysten myynti kehittyi positiivisesti syys–joulukuussa 2019. MaRan kyselyyn vastanneista yrityksistä noin 80 prosenttia kasvatti myyntiään vähintään jonkin verran edellisestä vuodesta. Lähes puolet yrityksistä arvioi myynnin kasvun yltäneen vähintään neljään prosenttiin.

Alan yritysten odotukset vuoden 2020 alkukuukausille ovat kohtalaisen myönteiset.

– Yli puolet yrityksistä näkee jatkavansa kasvu-uralla, mutta kasvun ennakoidaan jäävän hieman viime vuoden lopun kehitystä vaimeammaksi. Aiempaa isompi osa yrityksistä on odottavalla kannalla, sillä joka viidennes yrityksistä arvioin myynnin pysyvän ennallaan kevään aikana, MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi kertoo.  

Pelko koronaviruksen leviämisestä ja maailmantalouden muut epävarmuudet heijastuvat kuluvan vuoden aikana vääjäämättä myös Suomen matkailu- ja ravintola-alaan.

Palvelualojen ammattiliitto PAM on julistanut lakkouhan kiinteistöpalvelualan yrityksiin. Ne kohdistuvat myös viiden MaRan jäsenyrityksen ulkoistettuun siivoukseen ja muuhun kiinteistönhuoltoon Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla. Matkailualaa on koetellut tämän sesongin aikana Thomas Cookin konkurssi ja koronavirus, jotka ovat vähentäneet matkailijoita etenkin Pohjois-Suomessa. Siellä koko vuoden tuloksesta iso osa tulee muutaman talvikuukauden aikana.

– Vaikuttaa siltä, että PAM haluaa lisätä matkailualan yritysten vaikeuksia ajoittamalla lakot yhdelle talvimatkailun parhaalle viikolle. Matkailu- ja ravintola-alalla on voimassa oleva työehtosopimus ja sen tuoma työrauha maaliskuun loppuun asti. Erityisen kohtuutonta on, että lakko kohdistuu pieneen Hotelli Ivaloon. Tämä ei anna vastuullista kuvaa PAMin toiminnasta, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Lähde: EK, MaRa
 

Lisätietoja:

pääekonomisti Ari Peltoniemi, 044 750 4511             
toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549