Asiakasjärjestöjen vapaaehtoiset kiertävät lokakuun aikana havainnoimassa, miten kahvilat tiedottavat asiakkailleen tuotteiden sisältämistä allergeeneista ja mahdollisuudesta saada allergeenittomia tuotteita.
Kierros suuntautuu Helsinkiin, Pirkanmaalle ja Turkuun. Tarkoituksena on keskittyä kahviloihin, joissa tuotteet ovat esillä vitriinissä tai tiskillä. Kierrokseen osallistujat valitsevat itse yritykset, joissa käyvät.
Kyseessä ei ole tarkastus, eikä kierros liity millään lailla esimerkiksi Oiva-valvontaan, vaan järjestöjen vapaaehtoiset edustavat tavallisia asiakkaita. Kampanjan tavoitteena on, että tietoisuutta ruoka-allergioista ja asiakkaiden toiveista lisättäisiin myönteisessä hengessä.
Kierroksella kerätään havaintoja myös kirjalliseen lomakkeeseen. Järjestöt tekevät niistä kampanjan jälkeen yhteenvedon, josta yksittäisten kahviloiden tiedot eivät erotu.
Kampanjan järjestävät Allergia-, iho- ja astmaliitto, Pirkanmaan allergia- ja astmayhdistys sekä Kuluttajaliitto. Kahvilakierros on suunniteltu yhteistyössä MaRan kanssa.