Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän tukemaan kaivoslain uudistamista. MaRa on kutsuttu mukaan työryhmään.

Kaivoslain uudistaminen perustuu pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan. Uudistamisen lähtökohtina ovat ympäristönsuojelun parantaminen, kaivosten toimintaedellytysten varmistaminen sekä paikallisen hyväksyttävyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen.

Hallitusohjelmaan on kirjattu uuden kaivoslain tavoitteeksi muun muassa se, että kunnille säädetään oikeus päättää kaavoituksella, onko kaivostoiminta mahdollista kunnan alueella. Tavoitteena on myös parantaa kaivosalueen ja kaivoksen vaikutusalueen ja kiinteistön- ja maanomistajien asemaa ja tiedoksisaantia.

MaRan näkemyksen mukaan uudessa kaivoslaissa tulee nykyistä paremmin ottaa huomioon muiden elinkeinojen, kuten matkailun, asema ja kyky tehdä tulosta paljon pidemmälle tulevaisuudessa kuin mitä kaivos tekee.

Lainvalmistelu tehdään ministeriössä virkatyönä. Hankkeessa valmistellaan hallituksen esitys, joka annetaan eduskunnalle syksyllä 2020.