Maa- ja metsätalousministeriölle
Viite: VN/4507/2021
Asia: Lausunto luonnoksesta maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaksi (MISU)

Maa- ja metsätalousministeriö on valmistellut luonnoksen maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaksi. Siinä on tarkoituksena määritellä ne keinot, joihin panostamalla vähennetään maankäyttösektorin ilmastopäästöjä sekä vahvistetaan hiilinieluja ja -varastoja. Suunnitelma edistää osaltaan Suomen tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä ja sen avulla toteutetaan myös Euroopan unionin ilmastotavoitteita ja kansainvälisen tason sitoumuksia.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry (jäljempänä ”MaRa”) kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta ja toteaa siitä seuraavaa:

Lähtökohtana maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman valmistelussa on ollut saavuttaa ilmastotavoitteet mahdollisimman kustannustehokkaalla ja oikeudenmukaisella tavalla. Suunnitelmassa määritetään tavoite sekä toimenpiteet, joilla tavoite saavutetaan. Maankäyttösektorilla toteutettavien lisätoimien tavoiteltu vuosittainen nettovaikutus on vähintään 3 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuoteen 2035 mennessä. Tavoite perustuu hallituksen Vuosaaren ilmastokokouksessa helmikuussa 2021 julkistamaan tiekarttaan Hiilineutraali Suomi 2035-tavoitteen saavuttamiseksi. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmalla on myös yhtymäkohtia valmisteltavana olevien kansallisen ilmasto- ja energiastrategian sekä keskipitkän aikavälin politiikkatoimia koskevan ilmastosuunnitelman kanssa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on tärkeää. Matkailu- ja ravintola-ala on mukana sen torjunnassa ja tukee hallituksen asettamaa tavoitetta hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä. Maankäyttösektorilla on tavoitteen saavuttamisessa merkittävä rooli. MaRa pitää sen vuoksi tärkeänä, että maankäyttösektorin päästöjen vähentämiseksi laaditaan oma suunnitelmansa ja että sen tavoitetaso on linjassa ajantasaisen kansallisen ja EU-tason ilmastotavoitteiden kanssa.

MaRa pitää myös tärkeänä, että sekä kansalliset että EU:n asettamat ilmastotavoitteet tulee pyrkiä saavuttamaan kustannustehokkaasti. On perusteltua, että maankäyttösektoria koskeva jousto tulee käyttää EU:n taakanjakosektorin vuoden 2030 päästövähennysvelvoitteen saavuttamiseksi. Tämän vuoksi tulisikin toteuttaa maankäyttösektorin nettonieluja lisääviä toimia etupainotteisesti, mikä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman luonnoksessa onkin hyvin linjattu.

MaRa pitää kannatettavana, että hallitus on asettanut uusia ilmastotavoitteita maataloudelle ja maankäyttösektorille. Näiden sektoreiden rooli tulee korostumaan, kun päästökauppa- ja taakanjakosektoreiden kasvihuonekaasupäästöt pienenevät tulevina vuosina. Toimet on toteutettava sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla, mikä onkin ollut lähtökohtana maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman valmistelussa.

Ilmastotoimien hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä periaatteita ja on hyvä, että suunnitelman laatimiseen on sisältynyt SOVA-lain mukaisen vaikutusten arvioinnin osalta myös ilmastosuunnitelman kustannusvaikutusten arviointi, jossa on arvioitu myös toimenpiteiden hyväksyttävyyttä. MaRa korostaa, että arvioinnin tuloksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota suunnitelman viimeistelyssä.

 

 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry   

                

Veli-Matti Aittoniemi                                                  Sami Hämäläinen

varatoimitusjohtaja                                                    lakimies