Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa on yhdessä Palvelualojen ammattiliitto PAMin kanssa valmistellut hallitukselle esityksen hotelli- ja kylpyläalan kriisipaketiksi. Järjestöt esittävät, että valtio maksaisi toimialalle huhti-kesäkuulta korvauksen, joka perustuisi liikehuoneiston vuokrakuluihin, palkka- ja henkilöstösivukuluihin sekä muihin kiinteisiin kuluihin.

Suomen rajojen sulkeminen sekä kokoontumis- ja liikkumisrajoitukset ovat vieneet asiakkaat hotelleilta ja kylpylöiltä. Hotelleista on kiinni jo noin 80 prosenttia ja vielä auki olevien käyttöasteet ovat 2–5 prosenttia. Kuitenkin vuokrakulut ja suuri osa muista kuluista juoksevat edelleen.

Julkinen valta on päätöksillään käytännössä kieltänyt yrityksiä harjoittamasta elinkeinoaan ja vienyt työntekijöiltä mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan. Hotelliala työllistää suoraan 16 000 ammattilaista ja välillisesti paljon enemmän.

– Ymmärrämme toimia, joilla koronaviruksen leviämistä rajoitetaan. Toisaalta eduskunnan ja hallituksen on osaltaan kannettava vastuunsa niistä valtavista tappioista, joita hotelli- ja kylpyläalalle aiheutuu. Erilaisia suoraan niille suunnattuja tukimalleja on tehty muissa Pohjoismaissa. Jos Suomessa ei toimita samalla tavalla, Suomi putoaa etenkin muiden Pohjoismaiden kelkasta matkailussa. Majoitusalan liikevaihto laskee tänä vuonna 0,6–1,1 miljardia euroa kriisin pituudesta riippuen, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Hotelli- ja kylpyläalan kriisi jatkuu useamman vuoden, sillä toimiala on hyvin riippuvainen ulkomaalaisista asiakkaista ja liikematkustajista.

– Ulkomaalaisten yöpymisten määrä koko Suomessa on 32 prosenttia ja Helsingissä 54 prosenttia. Myös koti- ja ulkomaalaisten liikematkailijoiden yöpymisten määrä on suuri. Näiden asiakasryhmien paluu Suomeen kestää kauan, Timo Lappi perustelee.

Hotellitoimiala on matkailun moottori. Jollei Suomessa ole tarjolla sopivia hotelleja eri asiakasryhmille, se vaikuttaa kielteisesti myös muihin matkailutoimialoihin (esimerkiksi kaupat, ravintolat, hiihtokeskukset, huvipuistot ja festivaalit). Matkailu ja siihen liittyvät oheispalvelut vahvistavat alueiden taloutta merkittävästi. Matkailulla on myös erittäin merkittäviä kerrannaisvaikutuksia muille toimialoille: yhden euron lisäarvo matkailutoimialalle tuo 56 senttiä lisäarvoa muille toimialoille.

Esitys hotellialan tukipaketiksi

Hotellien ja kylpylöiden toimitiloistaan maksamat vuokrat ovat kuukausitasolla reilu 32 miljoonaa, palkka- ja henkilöstösivukulut noin 36 miljoonaa euroa ja muut kiinteät kulut 8,5 miljoonaa euroa. Yhteensä ne ovat kuukausitasolla noin 76,5 miljoonaa euroa ja kolmelta kuukaudelta 229,5 miljoonaa euroa.

MaRa ja PAM esittävät, että valtio maksaisi hotelleille ja kylpylöille kolmen kuukauden ajalta korvauksen, joka perustuisi liikehuoneiston vuokrakuluihin, palkka- ja henkilöstösivukuluihin sekä muihin kiinteisiin kuluihin. Valtio maksaisi korvausta huhti-kesäkuulta. Korvaus olisi 70 prosenttia hotellien edellä mainituista kuluista eli 160,7 miljoonaa euroa.

Hotelli- ja kylpyläalan toipuminen kriisistä kestää useita vuosia. Tämän vuoksi hotelliala tarvitsee valtion tukea myös akuutin kriisin jälkeen.

MaRan ja PAMin esitys on toimitettu 28.4.2020 hallitukselle.

 

Lisätietoja

MaRan ja PAMin esitys hotelli- ja kylpyläalan kriisipaketiksi