Saavutettavuutta on parannettava
Suomi on takamatkalla kilpailijoihinsa nähden, koska Suomi on kaukana eikä Suomeen pääse ulkomailta junalla eikä autolla ilman autolauttaa. EU on tehnyt päätöksiä lentoliikenteen päästökaupan kiristämisestä ja biopolttoaineen jakeluvelvoitteen lisäämisestä. Ne heikentävät Suomen matkailualan suhteellisesta kilpailukykyä kilpailijoihinsa verrattuna. Lentokentät ovat samanlaista liikenteen infrastruktuuria kuin tiestö. Ilman riittävän tiheää lentokenttäverkostoa Suomen kilpailukyky ja alueiden saavutettavuus heikkenevät.
Lentoliikenteen kustannuksia ei voida enää lisätä uusilla tai korotetuilla veroilla eikä maksuilla.
Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa henkilöauton merkitys etenkin kotimaan matkailussa on erittäin tärkeä. EU on ulottanut päästökaupan ja biopolttoaineen jakeluvelvoitteen myös tieliikenteeseen. Ne nostavat liikkumisen hintaa kotimaassa. Suomalaiset liikkuvat Suomessa vielä pitkään bensa- ja dieselautoilla, sillä uusien sähköautojen myynti on vaimeaa autokannan kokoon verrattuna. Bensan ja dieselin hinnalla on siten vielä pitkään iso merkitys kotimaan matkailun kilpailukyvylle. Valtion liikenteestä saamat verot ovat alentuneet heikon uusien autojen myynnin ja muulla käyttövoimalla kuin polttomoottorilla toimivien autojen määrän kasvun takia. Verokuoppaa ei voida kattaa kilometriverolla eikä tiemaksuilla, koskane lisäisivät kotimaassa liikkumisen kustannuksia ja suosisivat ulkomaanmatkailua.
Tieliikenteelle ei voida asettaa uusia maksuja muuten kuin korvaamaan tieliikenteen menetettyjä verotuloja. Paras vaihtoehto verotulojen kasvattamiseksi on vuosittaisen ajoneuvoveron korottaminen.