Koulutus- ja työperäistä maahanmuuttoa on lisättävä

Työelämään tulevat ikäluokat ovat jatkuvasti pienempiä kuin eläkkeelle siirtyvät ikäluokat. Tilanne pahenee vuosi vuodelta. Kaikki EU-maat kilpailevat kolmansista maista tulevista työntekijöistä. Myös Suomen tulee muuttaa koulutus- ja työperäistä maahanmuuttopolitiikkaa tulijoille houkuttelevaksi.

Elinkeinoelämä ei tarvitse vain korkeasti koulutettuja työntekijöitä. Esimerkiksi ravintolat tarvitsevat tiskaajia ja astioiden kerääjiä. Heitä on yhä vaikeampi löytää kotimaasta. Ilman heitä ravintola ei voi toimia. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan myös suorittaviin tehtäviin. He eivät ole rasite yhteiskunnallisesti edes työuran alussa, kun otetaan huomioon kaikki verot, joiden kertymiseen he vaikuttavat (Pekka Lith, 2025).

Suomalaiset oppilaitokset houkuttelevat hyvin ulkomaalaisia opiskelijoita. Heidän Suomeen jäämiseen on panostettava. Suomen kielen taidolla on iso merkitys siinä, jäävätkö he valmistumisensa jälkeen Suomeen. Suomessa oppilaitoksissa opiskelevien suomen kielen taitoon on panostettava, jotta heidän Suomeen jäämisen kynnys madaltuisi. Jo valmiiksi Suomessa opiskelevia on helpompi houkutella jäämään Suomeen.

Suomen on panostettava koulutus- ja työperäiseen maahanmuuttoon sekä suomen kielen opetukseen.