MaRa on antanut opetus- ja kulttuuriministeriölle lausunnon koulujen kesälomien siirtoa koskevasta muistioluonnoksesta. MaRan mukaan kesälomien siirto kahdella viikolla tulee toteuttaa niin, ettei kesäloma lyhene. Kesäloman pituus tulee olla sama kaikissa Suomen kunnissa. Uuden erillisen lomaviikon sijaan lomapäiviä tulisi lisätä pääsiäisen yhteyteen.
Opetus- ja kulttuuriministeriön muistioluonnoksessa koulujen ja oppilaitosten kesäloma siirrettäisiin alkamaan kaksi viikkoa nykyistä myöhemmin ja koulutyö aloitettaisiin elokuun puolivälin jälkeen. Lisäksi mallissa huhtikuun loppuun tulisi uusi kevätloma.
MaRa katsoo, että kesälomien siirto kahdella viikolla tulisi toteuttaa ehdotetun mallin sijaan niin, ettei kesäloma lyhene. Kesäloman pituus tulisi olla kaikissa Suomen kunnissa sama. Ehdotetun huhtikuun uuden lomaviikon sijaan lomapäiviä tulisi lisätä pääsiäisen yhteyteen. Puolet koululaisista olisivat lomalla ennen pääsiäistä ja puolet pääsiäisen jälkeen talvilomaviikon porrastusta vastaavalla tavalla.
– Pääsiäinen on suosittu ajankohta matkustaa kotimaassa hiihtokeskuksissa, kylpylöissä ja muissa matkailukohteissa. Lomapäivien lisääminen pääsiäisen yhteyteen ohjaisi kysyntää kotimaahan ja lisäisi kotimaista matkailutuloa ympäri Suomen, MaRa perustelee lausunnossaan.
Koululaisten kesälomien siirtäminen myöhemmäksi olisi vaikuttava kasvutoimi Suomen matkailu- ja ravintola-alalle.
– Nykyinen loma-aikataulu katkaisee kotimaanmatkailun sesongin jo elokuun alussa, vaikka Keski- ja Etelä-Euroopassa lomakausi on silloin vilkkaimmillaan. Kesälomien siirto kahdella viikolla lisäisi sekä kotimaista että kansainvälistä matkailukysyntää, pidentäisi matkailukautta ja parantaisi Suomen houkuttelevuutta matkakohteena, MaRa arvioi.
Haaga-Helian ammattikorkeakoulun vuonna 2025 tekemän selvityksen mukaan kesälomien siirto lisäisi alan liikevaihtoa 336 miljoonalla eurolla vuodessa ja kasvattaisi työllisyyttä tuhansilla henkilötyövuosilla. Jos pääsiäisen yhteyteen sijoitettaisiin uusia lomapäiviä, myönteiset taloudelliset ja työllisyysvaikutukset olisivat vielä suurempia.