Hävikkiviikko kannustaa tänä vuonna kokeilemaan, millaista ruokaa eilisen tähteistä voisikaan valmistaa tai tuunata. Liity mukaan kampanjaviikkoon ja jaa omia vinkkejä tähteiden ja ylijäämäraaka-aineiden hyödyntämiseen sekä hävikin vähentämiseen.
Yritykset voivat osallistua viikkoon viestimällä omissa kanavissaan ruokahävikistä. Kampanjaviikolla yritys voi esimerkiksi jakaa tietoa teoistaan ruokahävikin ehkäisemiseksi ja kannustaa kuluttajia vähentämään hävikkiä omassa arjessaan.
Kampanjaan ei tarvitse ilmoittautua. Kampanjamateriaalit löytyvät täältä.
Ravitsemuspalveluissa syntyy ruokahävikkiä vuodessa yhteensä 64 miljoonaa kiloa (2022). Se on noin 18 % koko elintarvikeketjun hävikistä. Kotitalouksissa ruokahävikkiä syntyy 137 miljoonaa kiloa vuodessa, mikä vastaa 39 prosenttia elintarvikeketjun hävikistä. Kotitalouksien osuus ruokahävikistä on noussut parissa vuodessa selvästi, sillä se oli vielä 2020 noin 33 % hävikistä.
Hävikkiviikkoa on vietetty vuodesta 2013 lähtien. Hävikkiviikon järjestää Kuluttajaliitto. Kampanjan tavoitteena on nostaa ruoan arvostusta, vähentää ruokahävikkiä ja ohjeistaa ihmisiä toimimaan yhdessä ruokahävikin pienentämiseksi.
Lisätietoa
MaRan ohje: Ruokahävikin vähentäminen ravintolassa