Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jossa säädetään sähköautojen latauspisteiden rakentamisvelvoitteesta niin asuinkäytössä kuin muussakin käytössä oleviin rakennuksiin. Ei-asuinrakennusten osalta latauspisteiden rakentamisvelvoite koskee uusien ja laajamittaisen saneerauksen kohteena olevien rakennusten lisäksi myös olemassa olevia rakennuksia, joiden yhteydessä on yli 20 parkkipaikkaa.


Ei-asuinrakennuksille ehdotetut sähköajoneuvojen latauspistevalmiutta ja latauspisteitä koskevat velvoitteet eivät koskisi mikroyrityksen omistuksessa ja käytössä olevia rakennuksia. 

Sähköautojen latauspisteiden rakentamisvelvoite koskee suurta joukkoa matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä, joilla on isoja asiakaspaikoitusalueita. Niitä ovat muun muassa hotellit, kylpylät, pikaruokaravintolat, liikenneasemat, huvipuistot ja hiihtokeskukset. Liikenneasemien lisäksi myös tienvarsilla olevilla ravintoloilla ja kahviloilla on isoja paikoitusalueita.

Matkailu- ja ravintola-alan yritysten, esimerkiksi hiihtokeskusten ja huvipuistojen, paikoitusalueet mitoitetaan sesonkihuippujen takia mahdollisimman suuriksi. Sesonkien ulkopuolella niiden paikoitusalueet ovat vain pienellä käytöllä tai kokonaan käyttämättä.

Hallitus on esittänyt, että ei-asuinrakennusten osalta velvoite esitetään säädettäväksi direktiivin perustason mukaisena. MaRa on lausunnossaan eduskunnan ympäristö- ja talousvaliokunnalle kannattanut lakiehdotusta ja pitänyt direktiivin perustasoa välttämättömänä.

Jos muussa kuin asuinkäytössä olevan rakennuksen yhteydessä on yli 20 parkkipaikkaa, rakennuksen omistajan vastuulla on asentaa sinne yksi latauspiste vuoteen 2024 loppuun mennessä. Kaikki rakennuksessa ja rakennuksen kiinteistöllä olevat parkkipaikat lasketaan yhteen 20 parkkipaikan määrää tarkasteltaessa. Latauspisteeksi eivät kelpaa auton lämmitykseen tarkoitetut vanhat ”lämmityspistetolpat” (8 A, suko-pisteet). Asennettavan latauspisteen on oltava vähintään jakeluinfradirektiivin vaatimukset täyttävä normaalitehoinen sähköautokäyttöön tarkoitettu type 2 -tyypin latauspiste.

Perustasolla kustannukset yrityksille pysyvät kohtuullisena, eikä kiinteistöillä jouduta sen vuoksi tekemään esimerkiksi kalliita sähköremontteja. Perustaso kunnioittaa myös yritysten omaisuudensuojaa. Sähköautojen latauspisteiden määrä koko Suomen alueella lisääntyy perustasolla kuitenkin huomattavasti. Vuoden 2025 alkuun mennessä latauspisteitä asennetaan velvoitteen takia olemassa oleviin ei-asuinrakennuksiin arviolta 50 00–100 000.

MaRa on lausunnossaan valiokunnille esittänyt harkittavaksi, että latauspisteiden asentamisvelvoite laajamittaisen saneerauksen kohteena olevissa rakennuksissa säädettäisiin hallituksen esityksestä poiketen perustason mukaisena tai vähintään niin, että pysäköintipaikkojen ylärajaa nostettaisiin kaikissa esitetyissä 1–3 latauspisteen kategorioissa. Lisäksi latausvalmiuden osalta tulisi harkita palaamista direktiivin perustasoon, joka on 20 prosenttia pysäköintipaikkojen määrästä, kun parkkipaikkoja on yli 10. Uusia sekä saneerauskohteita koskeva velvoitteet tulevat voimaan jo maaliskuussa 2021.   

 

Lue lisää

MaRan lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle ja ympäristövaliokunnalle koskien hallituksen esitystä sähköajoneuvojen latauspisteistä ja latauspistevalmiuksista rakennuksissa