Pimeä työ ei tunne rajoja. Euroopan työviranomainen järjestää yhdessä jäsenmaidensa kanssa viestintäkampanjan, joka jakaa tietoa toimista pimeän työn torjumiseksi ja siitä, miksi työn tekeminen virallisesti on kaikkien etu. 

Suomessa kampanjaan osallistuu kattava verkosto ministeriöitä, valvontaviranomaisia ja järjestöjä, myös MaRa. Voit seurata kampanjaa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #EU4FairWork.

Mitä pimeä työ on?

Palkka maksetaan pimeästä työstä yleensä käteisenä. Työntekijälle maksettua palkkaa tai sen osaa ei ilmoiteta Verohallinnolle eikä työnantaja maksa työntekijän sosiaalivakuutusmaksuja, kuten työeläke-, työttömyys- ja tapaturmavakuutusmaksuja.

Pimeä työ voi vakavimmillaan ilmetä räikeänä alipalkkauksena ja olla kiskonnantapaista työsyrjintää tai jopa ihmiskauppaa.

Miksi pimeää työtä tulee torjua?

Jokaisella on oikeus reiluihin työehtoihin ja työoloihin. Ainoastaan työ, josta on ilmoitettu viranomaisille, takaa oikeuden sosiaaliturvaan, asianmukaisiin työehtoihin kuten palkkaukseen, työaikoihin ja työturvallisuuteen. Reilu työ ei syrji, käytä hyväkseen tai hyödynnä toisen henkilön heikompaa asemaa tai tietämättömyyttä. Ilmoittamalla työnteko rakennetaan myös yhteistä turvaa sekä kansalaisten ja yritysten tarvitsemia julkisia palveluita.

Suomessa pimeän työvoiman määrä on ollut useiden eri viranomaisten havaintojen perusteella kasvussa viimeisen kahden vuoden aikana. Kasvua osoittavat muun muassa lisääntyneet yhteydenotot työsuojeluviranomaisiin sekä viranomaisten työmailta keräämät tarkastushavainnot.

Miten pimeää työtä torjutaan Suomessa?

Suomessa pimeää työtä torjutaan kehittämällä lainsäädäntöä sekä viranomaisten toimintaedellytyksiä ja yhteistyötä niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Pimeän työn torjunta on osa harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaohjelmaa.

 

Lue lisää:

Harmaa talous ja talousrikollisuus -sivusto: Pimeän työvoiman käyttäjä salaa työn välttääkseen työnantajavelvoitteet