EK:n Exit-ryhmän mukaan koronakriisin poikkeusoloista irtautumisessa on olennaista saada epidemia nopeasti hallintaan ja talous turvallisesti avattua.

EK:n Exit-ryhmän puheenjohtajan, Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin mukaan on tärkeää tehdä toimia, jotka mahdollistavat kesästä alkaen paluun turvalliseen työntekoon, kuluttamiseen ja liikkumiseen. Näin Suomen talous voisi kääntyä kasvuun vielä tämän vuoden puolella. Tämä on edellytys sille, että maamme välttää laajamittaiset työpaikkojen menetykset sekä hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden ja tulonsiirtojen heikentymisen.  

– Yhteiskunnan avaamisen tiekartta on välttämättömyys. EK:n Exit-työllä elinkeinoelämä haluaa tukea hallitusta tiekartan toteuttamisessa. Talouden turvallinen ja vastuullinen käynnistäminen on parasta tukipolitiikkaa yrityksille. Epidemian hallintaan tähtäävää strategiaa puoltaa niin ihmisten terveys ja turvallisuus kuin talouden elpyminen. Näin voimme ehkäistä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien pitkittymistä, Helander sanoo.

Elinkeinoelämä haluaa tukea maan hallitusta toimilla, jotka auttavat yhteiskunnan turvallista avaamista ja jälleenrakennusta.

Epidemian tehokas hallinta keino selvitä rokotevaiheeseen

EK:n Exit-ryhmän esitykset perustuvat muiden maiden taudinhallintakeinoja koskevaan vertailuaineistoon sekä talouden mallinnoksiin. Tietolähteinä on käytetty THL:n, Etlan, Suomen Pankin, valtiovarainministeriön sekä IMF:n kaltaisia tahoja. Työn tukena on ollut konsulttiyhtiö McKinseyn analyytikkoryhmä.

EK:n Exit-ryhmä suosittelee Suomelle epidemian hallintaan tähtäävää strategiaa:

  • Saadaan tauti hallintaan rajoitusten, testaamisen ja kontaktien jäljittämisen avulla.
  • Minimoidaan uusien toimintamallien ja tapojen avulla tartuntariski työssä, kuluttaessa ja liikkuessa.
  • Tuetaan yrityksiä akuutin kriisin yli ja vältetään elinkelpoisten yritysten konkurssit.
  • Poistetaan rajoituksia hallitusti ja tuetaan talouden ja yhteiskunnan käynnistymistä.
  • Varmistetaan, että Suomi saa ensimmäisten maiden joukossa riittävästi COVID-19 rokotetta.

EK:n Exit-ryhmään kuuluivat Mikko Helanderin lisäksi omistajayrittäjä Kari Jussi Aho / Aho Group, toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth / Kone Oyj, toimitusjohtaja, perustaja Annu Nieminen / Upright, hallitusammattilainen, bisnesenkeli Leena Niemistö, pääjohtaja Timo Ritakallio / OP Ryhmä ja toimitusjohtaja Antti Vasara / VTT.

 

Lisätietoja

EK:n tiedote