Kari Jussi Aho johtaa yhdessä sisarustensa kanssa Rukan ja Pyhätunturin matkailubisnestä jo toisessa polvessa. Lisäksi hän vaikuttaa perheensä omistaman Aava Terveyspalvelut Oy:n hallituksessa. Aho on ajanut omistaja-yrittäjien asiaa toimiessaan EK:n hallituksen varapuheenjohtajana ja Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtajana. Kari Jussi Ahon mukaan on tärkeää, että suomalaisessa yrittäjyyskeskustelussa on noussut yhä vahvemmin esille myös omistajuuden näkökulma. – Vielä tärkeämpää on saada yhteiskunnallinen huomio kanavoitua toiminnaksi ja konkreettisiksi uudistuksiksi. Siksi julkistimme reilu vuosi sitten EK:n Suomalaisen Omistajuuden Toimintaohjelman. Esimerkiksi kansalaisten vaurastumista edistävät toimenpide-ehdotukset ovat edenneet positiivisesti osakesäästötilien ja Altian listaamisen muodossa. Hyvä Omistaja -kilpailu järjestettiin kolmatta kertaa. Raati valitsi voittajan kolmen eniten yleisöääniä saaneen joukosta. Yleisön suosikki oli Tokmannin perustaja ja suursijoittaja Kyösti Kakkonen ja lehdistön suosikki kiertotalouden työvaateyhtiö TouchPointin omistaja Outi Luukko. Ehdolla olivat kolmen palkitun lisäksi viisi muuta esikuvallista suomalaista omistajaa: Normet Groupin Aaro Cantell, Marimekon Mika Ihamuotila, Antellin Tomi Lantto, Genelecin Maria Martikainen ja Accountorin Asko Schrey. Hyvä omistaja -kilpailu on osa Yrittäjästä omistajaksi -hanketta, jota tuottavat Ratkaisutoimisto Seedi sekä NeonAudit.   EK:n tiedote