Suomessa oli viisi maakuntaa, joissa ulkomaisen kysynnän osuus on yli neljänneksen: Uusimaa, Ahvenanmaa ja Kymenlaakso sekä Etelä-Karjala, missä ulkomaisen kysynnän osuus oli peräti 67 prosenttia johtuen venäläisten matkailusta ja Lappi, jonka matkailukysynnästä 40 prosenttia oli ulkomaista. Muissa maakunnissa kotimaisen matkailukysynnän osuus on keskimäärin yli 80 prosenttia. Uusimaa ja Lappi ulkomaisten yöpymisten kärjessä Ulkomaisten yöpymisen sisältäneiden matkojen kysynnästä hieman yli puolet kohdistui Uudellemaalle ja kymmenesosa Lappiin. Päivämatkojen kysyntä puolestaan keskittyi lähes 80 prosenttisesti kahteen maakuntaan: Uudellemaalle ja Etelä-Karjalaan. Omien mökkien käytön osalta merkittävimmät maakunnat olivat Lappi ja Etelä-Savo. Matkailutoimialoilla työskenteli vuonna 2014 yhteensä 137 000 henkilöä koko maassa. Uudellamaalla näistä työskenteli reilu kolmannes. Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa alalla työskenteli kummassakin reilut kymmenen tuhatta ihmistä. Yhteensä näissä suurten kaupunkien maakunnissa työskenteli hieman yli puolet matkailutoimialojen työllisistä. Pääosa työskentelee majoitus- ja ravitsemistoiminnan ja henkilöliikenteen parissa. Matkailun osuus maakuntien bkt:sta vaihtelee yhden ja viidentoista prosentin välillä maakunnasta riippuen. Koko maassa matkailun osuus bkt:sta on noin 2,5%. Korkeimmat matkailun bkt-osuudet ovat Ahvenanmaalla (14,9 %) matkustajalaivaliikenteestä johtuen sekä Lapissa 5,9 % ja Kainuussa 3,9%. Myös Uudellamaalla matkailun osuus maakunnan bkt:sta on yli maan keskiarvon, 2,7 %, johtuen erityisesti henkilöliikenteestä. Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset maakunnittain selvitettiin yhtenäisellä menetelmällä edellisen kerran yli 10 vuotta sitten. Alueellisen matkailutilinpidon tuloksia voidaan hyödyntää mm. aluesuunnittelussa, alueellisessa kehittämistyössä sekä tutkimuksessa. Matkailutilinpito, tai matkailun satelliittitilinpito (TSA, Tourism Satellite Accounts), on tilastojärjestelmä, jossa matkailun talous- ja työllisyysvaikutuksia kuvataan monipuolisesti ja kattavasti. Raportti: Alueellinen matkailutilinpito- Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset maakunnittain 2013 – 2014 Tarkemmat tulokset on julkaistu tietokantataulukkoina Finpro Visit Finlandin tilasto-palvelu Rudolfissa Lisätiedot: erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 029 5047013 yliaktuaari Ossi Nurmi, Tilastokeskus, puh. 029 551 2984