Pikkujoulumyynnin kasvuprosentti oli monen yrityksen kohdalla selvästi odotettua suurempi. Yli neljän prosentin kasvuun ylsi 29 prosenttia vastaajista, kun vain 3 prosenttia ennusti pääsevänsä siihen. Toisaalta pikkujoulumyynti väheni odotettua useammalla: yli neljännes vastaajista ilmoitti myynnin vähentyneen, vaikka ennustekyselyssä myynnin vähenemiseen uskoi vain 6 prosenttia yrityksistä. Kuvio: Toteuma pikkujoulumyynnistä (2016) verrattuna edelliseen vuoteen Kokous- ja yritysmyynti plussalla Kokous- ja yritysmyynti sujui vuoden 2016 loka-joulukuussa selvästi paremmin kuin alan yritykset ennustivat. Syksyn kyselyssä noin kolmannes yrityksistä ennakoi myyntinsä kasvavan, mutta toteutuneen myynnin mukaan peräti 58 prosenttia yrityksistä kasvatti myyntiään. Kasvu oli myös ennakoitua voimakkaampaa, sillä joka viidennessä yrityksessä kasvua tuli yli 6 prosenttia. ”Enemmistö yrityksistä odottaa kokous- ja yritysmyynnin hyvän kasvun jatkuvan myös vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Negatiivista kehitystä ennustaa alle viisi prosenttia vastaajista”, sanoo MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi. Kuvio: Toteuma kokous-/yritysmyynnistä viimeisen kolmen kuukauden aikana (loka-joulukuu 2016) Katso: SesonkiennusteKokous-/yritysmyyntiennuste Lisätietoa: Ari Peltoniemi, pääekonomistip. 09 6220 2037