Selvitys ennen työhön ryhtymistä Ennen työhön ryhtymistä työnantajan on vaadittava työntekijältä luotettava selvitys siitä, ettei tällä ole salmonellatartuntaa. Selvityksen tekee työterveyshuollon tai terveyskeskuksen lääkäri tai hoitaja haastattelemalla. Laboratoriotutkimus tehdään vain tarvittaessa. Entisestä poiketen selvitys on tehtävä myös harjoittelijoille ja muille, jotka toimivat työpaikalla ilman palvelussuhdetta vähintään kuukauden. Selvitys vaaditaan tehtävässä, jossa työntekijä käsittelee pakkaamattomia kuumentamattomina tarjoiltavia elintarvikkeita. Kokin työn lisäksi tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi salaattien kokoaminen tai täytekakkujen käsittely. Valmiiden annosten tarjoilijoilta selvitystä ei vaadita.   Kuka selvityksen tekee? Terveydentilan selvitykset järjestää työnantaja osana työterveyshuoltoa. Opiskelijoiden terveydenhuolto järjestää terveystarkastukset niille opiskelijoille, jotka toimivat työpaikalla ilman työsuhdetta. Työ- ja elinkeinotoimistojen tai yksityisten oppisopimusyritysten kautta tulevien harjoittelijoiden tarkastukset tehdään kunnan terveyskeskuksessa.   Salmonellaepäily työsuhteen aikana Terveydentilan selvitys pitää tehdä työsuhteen aikanakin, jos on perusteltu syy epäillä, että työntekijä on salmonellabakteerin kantaja. Syytä epäilyyn antavat kuumeinen ripulitauti, vatsataudin oireet ulkomaanmatkan jälkeen tai perheenjäsenellä todettu salmonellatartunta. Työntekijöille on syytä korostaa, että oireisena ei saa olla töissä ja että työterveyshuoltoon on hakeuduttava aina tarvittaessa.   Sairastuneet pois riskityöstä Jos vatsatautia sairastava työntekijä on työkykyinen, hänelle järjestetään sellaisia työtehtäviä, joissa tartuntariski vältetään. Ruoanvalmistustyöhön voi palata kahden oireettoman päivän jälkeen, jos laboratoriotutkimuksissa ei ole todettu salmonellaa. Jos salmonellatartunta on todettu, tartuntataudeista vastaava lääkäri tai päivystysaikaan terveyskeskuslääkäri pidättää työntekijän riskityöstä. Tällöinkin hänelle järjestetään ensisijaisesti muita työtehtäviä. Jos muiden työtehtävien järjestäminen ei ole mahdollista, virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen työstä pidättämisestä. Mikrobilääkehoidon aikana ei saa tehdä riskityötä, koska salmonellan häviämistä suolistosta ei pystytä tuolloin varmuudella toteamaan.   Lisätietoa:MaRan lakiasiainosasto, p. 09 6220 200