Alan yritykset kuvaavat suhdannetilanteensa elpyneen vähitellen. Suhdannenäkymien saldoluku pysyi huhtikuussa tehdyssä tiedustelussa ennallaan +16 (tammikuussa +16). Paranevia suhdanteita seuraavalle puolelle vuodelle odotti nyt 25 prosenttia vastaajista ja 9 prosenttia enteili tilanteen synkkenevän samalla ajanjaksolla. Tiedustelun mukaan myynnin määrä on kasvanut kohtalaisesti. Lähikuukausien aikana kasvun odotetaan olevan tasaisessa kasvussa. Myyntihinnat kohoaisivat edelleen loivasti ja kannattavuus vahvistuisi vähän. Henkilökunnan määrä on pysynyt alkuvuonna lähes ennallaan. Loppukevään aikana sen odotetaan hieman kasvavan. Mara-alan suhdannebarometriin>>   Kuvio: Suhdanneodotukset ja myynnin määrän muutos   Suhdanteiden koheneminen jatkuu Koko elinkeinoelämän yleisiä suhdannenäkymiä mittaava saldoluku vahvistui huhtikuussa. Yleisen suhdannetilanteen arvioidaan paranevan kesän ja syksyn 2017 aikana. Suhdannenäkymät olivat melko samankaltaiset kaikilla päätoimialoilla. Teollisuuden saldoluku vahvistui huhtikuussa lukemaan +13 (tammikuussa +7). Rakentamisen suhdannenäkymät olivat tasolla +19 (tammikuussa myös +19) ja palvelualojen odotukset nousivat puolestaan lukemaan +20 (tammikuussa +13). Matkailu- ja ravintola-alan suhdannebarometri perustuu Elinkeinoelämä keskusliitto EK:n suhdannebarometriin.   Lisätietoa: Ari Peltoniemi, MaRan pääekonomistip. 09 6220 2037