Matkailu- ja ravintola-alan kesäsesonki oli liikevaihdolla mitattuna viime vuoden kesää heikompi. MaRan jäsenkyselyn mukaan alan suuremmista yrityksistä noin puolet uskoo liikevaihtonsa kasvavan syksyllä viime vuoteen verrattuna. Pienemmillä yrityksillä on sen sijaan edelleen vaikeaa. Toimialoista valoisimmat näkymät ovat opiskelija- ja henkilöstöravintoloilla sekä pikaruokaravintoloilla. Tämä vuosi on heikko kansainvälisten kongressien ja muiden suurtapahtumien vuosi, mikä heijastuu erittäin negatiivisesti koko matkailu- ja ravintola-alaan etenkin pääkaupunkiseudulla.
MaRan jäsenkyselyn mukaan 44 prosenttia yrityksistä uskoo liikevaihtonsa pienenevän syksyllä viime vuoteen verrattuna. Vain 31 prosenttia uskoo sen kasvavan. Suuremmista yrityksistä, joilla liikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa, kasvuun uskoo noin puolet.
Matkailu- ja ravintola-alan toimialoista positiivisimmat näkymät ovat opiskelija- ja henkilöstöravintoloilla. Niistä peräti 63 prosenttia uskoo liikevaihtonsa kasvavan syys-marraskuussa viime vuoteen verrattuna. Yritysten optimismissa on nähtävissä asiakasyritysten siirtyminen etätöistä yhä enemmän lähitöihin. Myös pikaruokaravintolat suhtautuvat luottavaisesti syksyyn. Niistä 58 prosenttia uskoo liikevaihtonsa kasvavan. Pikaruokaravintolat menestyvät myös silloin, kun asiakkaiden rahankäyttö on niukempaa.
– Toistaiseksi työttömyys tai sen uhka, korkojen nousu ja odotukset talvea kohti kallistuvasta sähköstä ovat pitäneet kuluttajien kukkaronnyörejä tiukalla. Kunhan kuluttajien luottamuksessa ja ostovoimassa jo näkyvä positiivinen kehitys siirtyy myös työllisyyskehitykseen, edellytykset matkailu- ja ravintola-alan palvelujen lisääntyvälle kysynnälle ovat paremmat. Eduskuntavaaleihin valmistuvien puolueiden ei pitäisi maalata liian synkkää kuvaa tulevaisuudesta ja siten pilata viriävää kasvua, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.
Kesä oli edelliskesää heikompi – kongressien houkutteluun on panostettava
MaRan jäsenkyselyn mukaan alan yritysten kesä oli edelliskesää heikompi. Yrityksistä lähes puolet arvioi liikevaihtonsa vähentyneen ja 35 prosenttia arvioi liikevaihdon kasvaneen ainakin jonkin verran viime vuoteen verrattuna. Suuremmista yrityksistä lähes puolet arvioi liikevaihdon kasvaneen kesäsesongin aikana.
Eri toimialojen välillä on kuitenkin eroja. Esimerkiksi huvi-, teema- ja elämyspuistoalalla puolella yrityksistä liikevaihto putosi ja puolella kasvoi. Vielä keväällä 70 prosenttia yrityksistä odotti kasvua. Parhaiten kesä sujui pikaruokasektorilla, jolla liikevaihto kasvoi 54 prosentilla yrityksistä. Myös opiskelija- ja henkilöstöravintolat pärjäsivät kohtuullisen hyvin: puolet yrityksistä kertoi liikevaihtonsa kasvaneen kesästä 2025.
Kansainvälisten kongressien ja muiden suurtapahtumien merkitys on matkailu- ja ravintola-alan yrityksille erittäin suuri, etenkin pääkaupunkiseudulla. Tämä vuosi on huono kansainvälisten kongressien ja muiden suurtapahtumien vähäisen määrän takia, ja se näkyy toimialan yritysten vastauksissa: peräti 64 prosenttia arvioi kesän viime kesää heikommaksi.
– Suomen ja suurten kaupunkien täytyy panostaa enemmän rahaa kansainvälisten kongressien ja muiden suurtapahtumien houkutteluun. Ne täyttävät hotelleja, ja muutkin palvelualojen yritykset saavat osansa kongressivieraiden avokätisestä rahan käytöstä. Markkinointiin käytetyt eurot tulevat moninkertaisesti takaisin, Lappi sanoo.
Kustannusten nousu suurin uhka
Matkailu- ja ravintola-alan yritykset näkevät liiketoimintansa suurimpina uhkina kustannusten nousun ja kysynnän vähäisyyden. Korkojen nousu nähdään aiempaa isompana uhkana erityisesti suurempien yritysten keskuudessa.
Uusien työntekijöiden palkkaamisessa ollaan varovaisia: Enemmistö, noin 60 prosenttia yrittäjistä, arvioi työllistävänsä vuoden kuluttua saman verran työntekijöitä kuin nyt. Vähemmän työllistäviä on suurempi joukko kuin enemmän työllistäviä.
– Vaikka Suomen taloudesta on jo saatu paljon hyviä uutisia, matkailu- ja ravintolapalvelujen pitkään jatkunut vaisu kysyntä ja epävarmuus tulevasta eivät rohkaise työllistämään. Uskon kuitenkin, että talouden hyvä vire tarttuu myös toimialaamme tänä syksynä, Lappi toteaa.
MaRan jäsenkyselyyn vastasi 421 yritystä seuraavilta toimialoilta: festivaalit, hiihtokeskukset, hotellit ja kylpylät, huvi-, teema- ja elämyspuistot, juhla- ja pitopalveluyritykset, kahvilat, keilahallit, kongressit ja messut, leirintäalueet, liikenneasemat, pikaruokaravintolat, pubit ja yökerhot, ohjelmapalveluyritykset, ruokaravintolat, opiskelija- ja henkilöstöravintolat sekä henkilöstövuokraus.
Lisätietoja
toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549