Ravintola-alan laaja kyselytutkimus luotaa alan ammattilaisten tuntoja ja kokemuksia viime vuosina vaikeuksissa olleella toimialalla. Tulokset yllättävät myönteisyydellään: alan tilanteesta huolimatta alan ammattilaiset kokevat työstään ylpeyttä ja erityisesti asiakkailta saatu myönteinen palaute koetaan arvokkaaksi. Tärkein voimavara on työyhteisö, jota kuvataan usein toiseksi perheeksi.

Miltä ravintola-alan tulevaisuus näyttää alan ammattilaisten silmin? Millainen työpaikka ravintola on? Näitä asioita selvitettiin alan ammattilaisille suunnatulla laajalla tutkimuksella, johon vastasi yli 800 ravintola-alan työntekijää, opiskelijaa ja yrittäjää. Ravintolabarometri-nimisen tutkimuksen toteuttivat yhteistyönä Suomen suurimpiin kuuluva horeca-tukku Wihuri Metro-tukku, alan johtava oppi- ja tutkimuslaitos Haaga-Helia ammattikorkeakoulu sekä alan yrityksiä edustava MaRa ry.

– Ravintola-ala on Suomessa iso toimiala, joka työllistää tuhansia ja tuottaa melkein kaikkien tarvitsemia palveluita. Alan tekijöiden jaksaminen ja koko sen tulevaisuus on tärkeä kysymys paitsi alalla toimiville, myös koko yhteiskunnalle, perustelee laajaa selvitystä sen tilanneen Wihuri Metro-tukun toimialajohtaja Jukka Heinänen.

Alan tulevaisuuteen uskotaan

Ravintola-alan vaikeat ajat heijastuvat vastaajien käsityksiin alan lähitulevaisuudesta ja tuleva vuosi nähdään edelleen varsin haastavana. Uskoa parempaan kuitenkin yhä on, sillä yli puolet vastaajista (53 %) näkee alan tulevaisuuden kaiken kaikkiaan myönteisenä.

Myös tuleva vuosi näyttäytyy myönteisemmässä valossa, kun vastaajat arvioivat erikseen oman alueensa tilannetta. Erityisesti Lappi erottuu ravintolabarometrissä positiivisena alueena.

Valtaosa tyytyväisiä työpaikkaansa ja sen ilmapiiriin

Ravintolabarometriin vastanneista valtaosalla (78 %) on vähintään melko myönteinen käsitys omasta työpaikastaan. Vielä hieman useampi (80 %) kokee, että omalla työpaikalla on hyvä ilmapiiri. Suurimmat haasteet ravintola-alalla liittyvät vastausten perusteella työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen. Osa vastaajista kokee myös heikon taloustilanteen heijastuvan työhönsä kielteisellä tavalla.

Kaksi kolmesta vastaajasta (67 %) on kuitenkin kokonaisuutena sitä mieltä, että ravintola-ala on mainettaan parempi työpaikka. Lähes yhtä moni voisi alan haasteista huolimatta myös suositella ravintola-alaa jollekin tutulleen.

Kyselyvastauksista erottui ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden ja yrittäjien vielä muita vastaajia positiivisempi suhtautuminen ravintola-alaan. Erilaisten kulttuurien sovittamisessa suomalaiseen toimintaympäristöön riittää kuitenkin vielä työtä ravintola-alalla.

– Ravintola-alan työsuhteisiin liittyviä ongelmia käsitellään paljon julkisuudessa. Ne antavat kuitenkin virheellisen kuvan alan, sen yrittäjien ja työntekijöiden ylpeydestä ammattiaan kohtaan ja työolosuhteista alalla. Ravintolabarometri osoittaa selkeästi, että ravintoloiden henkilöstö viihtyy hyvin työpaikoillaan, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Parasta ravintola-alalla ovat työkaverit

Ravintola-alan ammattilaisten tärkein voimavara on barometrin tulosten valossa työyhteisö, jota kuvataan usein toiseksi perheeksi. Peräti 96 prosenttia vastaajista pitää työkavereita ja kollegoita tärkeinä oman työhyvinvoinnin kannalta.

Lähes yhtä tärkeitä ovat asiakkaat ja heiltä saatu palaute – 95 prosenttia vastaajista kokee positiivisten asiakaskohtaamisten ja -palautteiden lisäävän työmotivaatiota.

Eniten parannettavaa vastaajat näkivät työyhteisöjen johtamisessa ja esihenkilötyössä.

Asiakkaat arvostavat, yhteiskunta ei

Ravintola-alan ammattilaisten valtaosa (71 %) tuntee, että asiakkaat arvostavat heidän työtään ja tämä koetaan erittäin tärkeänä työssä viihtymisen ja jaksamisen kannalta. Alan ammattilaiset arvostavat vastausten perusteella työtään myös itse – suuri enemmistö vastaajista (92 %) kertookin tuntevansa ylpeyttä omasta ammattiosaamisestaan.

Yhteiskunnan arvostusta alan ammattilaiset eivät kuitenkaan koe nauttivansa sillä suurin osa (85 %) vastaajista katsoo, että ravintola-alaa ei arvosteta Suomessa riittävästi.

Varsin moni ammattilainen kertoi haastatteluissa myös kokevansa ravintola-alan saaman kielteisen julkisuuden painostavana. Yli kolmannes vastaajista jopa kokee, että kielteinen mediajulkisuus heikentää omaa itsetuntoa ja työssä jaksamista.

 

Ravintolabarometri lyhyesti:

Ravintolabarometri on Wihuri Metro-tukun toimeksiannosta, yhteistyössä Haaga-Helian ja MaRa ry:n kanssa toteutettu laaja kyselytutkimus, johon vastasi yli 800 ravintola-alan työntekijää, yrittäjää ja opiskelijaa. Kyselytutkimusta täydennettiin teemahaastatteluilla, joihin valittiin 10 henkilöä erilaisista tehtävistä. Ravintolabarometri toistetaan vuosittain ja sillä seurataan ravintola-alan kehitystä alan ammattilaisten kokemana.

 

Lisätietoja

Emilia Santavuori, Wihuri Metro-tukku, 044 284 2855, emilia.santavuori@wihuri.fi

Petteri Ohtonen, Haaga-Helia, 040 826 8183, petteri.ohtonen@haaga-helia.fi

Timo Lappi, MaRa ry, 040 734 5549, timo.lappi@mara.fi

 

Tutkimusraporttiin > 

 

 

RAVINTOLABAROMETRI – AVAINTULOKSIA:

• Mainettaan parempi työpaikka – valtaosalla (78 %) ravintola-alan ammattilaisista on myönteinen kuva omasta työpaikastaan.

• Asiakkaat arvostavat – useimmat (71 %) ravintola-alan ammattilaiset kokevat, että asiakkaat arvostavat heidän työtään.

• Yhteiskunta ei arvosta – suurin osa (85 %) ravintola-alan ammattialisista kokee, että ravintola-alaa ei arvosteta Suomessa riittävästi.

• Työkaverit kannattelevat – 96 % ravintola-alan ammattilaisista vastaa, että kollegat ovat tärkeitä oman työhyvinvoinnin kannalta.

• Ylpeitä ammattilaisia – 92 % vastaajista kertoo olevansa ylpeä omasta ammattitaidostaan.

 

POIMINTOJA HAASTATTELUISTA:

• ”Tyytyväinen asiakas ja suora kiitos – se on paras palkinto.”

• ”Parasta on, kun selviää kiirepäivästä kunnialla.”

• ”Motivoitunut porukka tekee vaikeistakin päivistä hyviä.”

• ”Perhe-elämän ja työn yhdistäminen on todella vaativaa.”

• ”Tämä ala antaa mahdollisuuden toteuttaa omaa persoonaa ja luovuutta.”

• ”Työ on fyysisesti raskasta, taukoja ei aina ehdi pitää.”

• ”Asiakkaat osaavat vaatia enemmän – se on haaste, mutta myös mahdollisuus.”

• ”Paineensieto ja ongelmanratkaisukyky kehittyvät jatkuvasti.”

• ”Asiakkaat ovat yleensä ihania.”

• “Monikulttuurinen työyhteisö on rikkaus, vaikka vaatii enemmän johtamiselta.”

• ”Omalla kohdallani tunnen, että työlläni on tarkoitus.”