Matkailu- ja ravintola-alan yritysten myynnin kasvu oli tammi-maaliskuussa 2019 melko hyvä. Koko toimialan myynti kasvoi noin kolme prosenttia. Kevään suhdannetiedustelussa alan yritykset kuvaavat suhdannetilanteensa olevan keskimääräisellä tasolla. MaRan jäsenyrityksistä kaksi kolmesta arvioi kesämyynnin kasvavan edellisvuodesta. Hyvistä myyntiluvuista huolimatta alan yritysten ongelmana on heikko kannattavuus.

Matkailu- ja ravintola-alan yritysten liikevaihdon ennustetaan kasvavan tänä vuonna 5,2 prosenttia. Ulkomaalaisten matkailun Suomeen ennakoidaan kasvavan lähinnä EU-maista ja Kiinasta tulevien matkailijoiden vetämänä. Ulkomaalaisten hotelliyöpymiset lisääntyivät tammi-huhtikuussa 0,2 prosenttia ja kotimaisten 2,5 prosenttia.

– Valuuttakursseilla on suuri merkitys ulkomaalaisten matkailijoiden määrään ja heidän rahan käyttöönsä. Suomalaisten ulkomaan matkailuun käyttämä rahamäärä on tulevaisuudessakin suurempi kuin ulkomaalaisten matkailijoiden Suomeen tuoma rahamäärä, joten matkustustaseen alijäämä säilyy mittavana. Yksityisen kulutuksen hyvä vire vaikuttaa kuitenkin positiivisesti matkailu- ja ravintola-alaan sekä koko palvelualaan, MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi toteaa.

Toimialoista pikaruokaravintoloiden myynnin määrä kasvoi tammi-maaliskuussa 7,1 prosenttia ja henkilöstöravintoloiden 2,3 prosenttia. Liikenneasemaravintoloiden myynnin määrä oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä niukasti 0,1 prosenttia plussalla.

Uuden alkoholilain voimaantulon jälkeen Valviralta on saanut tilastotietoa vain anniskeluravintoloiden litramääräisistä myynneistä. Litramääräinen 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettu anniskelukulutus kasvoi tammi-huhtikuussa 0,4 prosenttia.

Vanhan alkoholilainsäädännön aikana Valvira keräsi tietoja anniskeluravintoloiden ruoka- ja alkoholimyynnistä. Anniskeluravintoloiden ruokamyynnistä ei ole tietoa vuodesta 2018 lukien, koska Valvira ei uuden alkoholilain mukaan kerää tietoja ravintoloiden ruokamyynnistä.

– Myöskään Valviran keräämästä anniskelumyynnin arvosta ei ole tällä hetkellä saatavilla luotettavaa tietoa. Tilanne on ravintola-alan kannalta kestämätön. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Valviran tulisi ensi tilassa ryhtyä toimiin tilastoinnin korjaamiseksi, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

 

 

Lisätietoja:  

pääekonomisti Ari Peltoniemi, 044 750 4511             
toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549