EK:n heinäkuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten suhdannetilanne on jatkanut paranemistaan kesän aikana. Erot toimialojen ja yritysten välillä ovat yhä suuria. Matkailu- ja ravintola-alan suhdannetilanne on helpottunut aavistuksen alkukesän rajoitusten purkamisen myötä, mutta edelleen ollaan hyvin syvällä. Suhdannenäkymät ovat hieman kohentuneet.

Matkailu- ja ravintola-alan suhdannetilanne on helpottunut hieman alkukesän rajoitusten purkamisen myötä, mutta edelleen ollaan hyvin syvällä. Nykytilanteen saldoluku on –48.

Alan myynti on lisääntynyt ja myyntiodotukset ovat varovaisen myönteiset. Henkilöstön määrä on pysynyt jokseenkin ennallaan ja odotuksissa on hienoista kasvua lähikuukausille. Ammattityövoiman pula noussut suurimmaksi myynnin kasvun esteeksi.

Matkailu- ja ravintola-alan suhdannenäkymät ovat hieman kohentuneet, mutta koronvirustilanne luo epävarmuutta. Heinäkuussa 2021 tehdyn Suhdannebarometrin mukaan suhdannenäkymien saldoluku oli +24, kun luku huhtikuussa 2021 oli –22.

Paranevia suhdanteita seuraavalle puolelle vuodelle odotti nyt 30 prosenttia vastaajista. 6 prosenttia ennakoi tilanteen heikkenevän samalla ajanjaksolla. Työvoiman saannin ongelmat ja riittämätön kysyntä nähdään myynnin kasvun suurimpina esteinä.


EK:n suhdannebarometri (pdf)