Hallituksen esitys perhevapaauudistukseksi on EK:n liittoyhteisölle suuri pettymys. Esitys on eriarvoistava eikä paranna naisten työmarkkina-asemaa. 

EK arvostelee hallituksen tänään julkistettua esitystä siitä, että se ei täytä sille asetettuja tavoitteita. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena oli, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä tasaisesti molempien vanhempien kesken, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä vahvistuvat ja sukupuolten väliset palkkaerot pienenevät.

Tavoitteen toteutuminen olisi edellyttänyt perhevapaiden kiintiöimistä tasan isän ja äidin välillä.

– Valitettavasti hallitus päätyi malliin, jossa periaatteessa vapaat jaettaisiin tasan, mutta käytännössä näin ei tule tapahtumaan, koska vanhemmille annetaan oikeus siirtää osa kiintiöstään toiselle vanhemmalle, johtaja Ilkka Oksala toteaa EK:n tiedotteessa.

Vanhempainrahasta on muodostunut käytännössä äidin oikeus. Vuonna 2019 äideille maksettiin 98 prosenttia ja isille maksettiin 2 prosenttia kaikista vanhempainrahapäivistä.

Kotihoidontuki huonontaa työmarkkina-asemaa

Perhevapaauudistuksen valmistelussa ei ollut mahdollista käsitellä kotihoidontukea, koska se oli hallitusohjelmassa kielletty. Valmistelun aikana hallitukselta useaan kertaan tiedusteltiin, voitaisiinko kotihoidontukea uudistaa samanaikaisesti muun perhevapaajärjestelmän kanssa. Hallitukselle tämä ei kuitenkaan käynyt.

Kotihoidontukikausia käyttävät erityisesti vähemmän koulutetut naiset, joilla on vähän työkokemusta ja joiden työmarkkina-asema on jo valmiiksi huono. Kotihoidontukikausien käyttäminen huonontaa asemaa vielä entisestään ja juuri tästä syystä Ruotsissa luovuttiin tuesta.

Hallituksen perhevapaista aiheutuvien päivärahakustannusten arvioidaan kasvavan noin 80 milj. euroa ja uudistuksen negatiivinen työllisyysvaikutus on noin 2 000 henkilötyövuotta.

EK:n esitys parantaisi naisten työmarkkina-asemaa

EK ehdotti perhevapaauudistuksen valmistelussa useita parannuksia, joiden työllisyysvaikutus on noin 10 000 henkilötyövuotta.

EK ehdotti muun muassa, että perhevapaiden kokonaismäärä olisi muutoin hallituksen esityksen mukainen, mutta ilman oikeutta siirtää päiviä omasta kiintiöstä puolison kiintiöön. Lisäksi EK esitti kotihoidontukikauden lyhentämistä puoleentoista vuoteen.

– Perhevapaauudistuksen valmistelussa ei ollut mahdollisuutta yhdessä löytää parhaita mahdollisia keinoja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi vaan hallitusohjelmassa uudistuksen yksityiskohdat oli jo lyöty lukkoon, EK moittii tiedotteessaan.