Katriina Pilppula on omistautunut matkailu- ja ravintola-alalle jo lähes parinkymmenen vuoden ajan. Hän on luotsannut tunnetun jyväskyläläisen boutique-hotelli Yöpuun toimintaa vuodesta 2006 alkaen. Hotellin yhteydessä oleva ravintola Pöllöwaari on saanut useita tunnustuksia erinomaisesta laadusta ja palvelutasosta. Yrittäjä avasi uuden toimipaikan, hotelli Verson, Jyväskylän ydinkeskustaan tänä vuonna. Liiketoimintakokonaisuutta Pilppula pyörittää yhdessä yrittäjäkumppaninsa Ari Pärnäisen kanssa. Pilppula tunnetaan aktiivisesta paikallisesta vaikuttamisesta ja osallistumisesta Keski-Suomen Matkailu- ja Ravintolayrittäjien toimintaan. Jari Laine aloitti uransa vuonna 1976 Rantasipi Sveitsissä kokousjärjestelijänä ja hotellin yleisesimiehenä. Sen jälkeen hän on toiminut moninaisissa päällikkö- ja johtotehtävissä Rantasipi Sveitsissä ja Aulangolla nousujohteisella urallaan. Laineella on pitkä historia Restel Oy:n palveluksessa. Hän on toiminut Restel Oy:n palveluksessa vuodesta 1992 lähtien – ensiksi alue- ja toimialajohtajana, nykyisin operatiivisena johtajana. Hän on ollut näkyvästi hoitamassa matkailu- ja ravintola-alan yhteisiä asioita.”Katriina Pilppula ja Jari Laine ovat esimerkkejä kasvuhakuisista ja periksiantamattomista matkailu- ja ravintola-alan ammattilaisista, jollaisia jokainen toimiala tarvitsee. He ovat paitsi luotsanneet yritystoimintaa menestyksekkäästi myös osallistuneet aktiivisesti toimialan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen”, MaRan hallituksen puheenjohtaja Harri Ojanperä sanoo.Lomakkeen alareunaLomakkeen yläreuna  Kunniakrouvarin arvonimi myönnetään kerran vuodessa MaRan liittokokouksen yhteydessä alalla erityisen ansioituneille henkilöille. Lisätietoa: MaRan hallituksen puheenjohtaja Harri Ojanperä, 0500 421 175