MaRa on saanut kesäkuun alussa uutta väkeä toimistolle. Osa heistä on vakituisia työntekijöitä, osa on ilona ja apuna kesän ajan. 

Julia Hakkarainen (kuvassa vasemmalla) toimii kesällä toimistoapulaisena MaRassa ja Restamarkissa. Muina aikoina hän on biolääketieteiden fysiologian haaran opiskelija.

Varatuomari Eero Lindström aloitti 1.6. työmarkkinaosastolla vanhempana työmarkkina-asiantuntijana. Hän on työskennellyt MaRassa pitkään jo aikaisemmin, mutta jäi viime syksynä osittaiselle eläkkeelle.

Pinja Viskari (toinen oikealta) toimii kesän ajan viestintäharjoittelijana MaRan viestinnässä. Hän opiskelee mediatutkimusta Tampereen yliopistossa viestinnän monitieteisessä tutkinto-ohjelmassa.

ON, KTM Emma Österman (oikealla) toimii avustavana lakimiehenä työmarkkinaosastolla. Hän siirtyi MaRaan KPMG Oy Ab:sta.