Koronaministerityöryhmä päätti tänään, että ruokaravintolat saavat anniskella klo 20 ja olla auki klo 21 asti. Tämä ei mahdollista illallisia tarjoileville ruokaravintoloille kannattavaa toimintaa. Anniskelun salliminen klo 22 ja aukiolon salliminen klo 23 asti olisi mahdollistanut ruokaravintoloille lähes normaalin toiminnan. Se olisi mahdollistanut myös kaikkien lomautettuina olleiden työntekijöiden kutsumisen takaisin töihin. Kahdella lisätunnilla ei olisi ollut minkäänlaista vaikutusta tautitilanteeseen, mutta niillä olisi ollut iso merkitys alan yrittäjille ja työntekijöille. On ikävää, että STM:n välinpitämätön linja yrittäjien, työntekijöiden ja heidän perheidensä toimeentulosta jyrää valtioneuvostossa, niin kuin se on tehnyt koko pandemian ajan. THL on luokitellut ruokaravintolat vähäisen riskin tilanteiksi. 17.1. antamassaan lausunnossa THL katsoi, että nykytilanteessa epidemian torjunnan painopisteen tulisi olla aikuisväestön korkean riskin tilanteiden rajoittamisessa, ei vähäisen riskin tilanteiden. Muissa Pohjoismaissa ruokaravintolat ovat voineet olla jo useita viikkoja auki klo 23 asti, vaikka siellä ilmaantuvuusluvut ovat selvästi Suomea korkeammalla tasolla. MaRa tekee ruokaravintoloiden kireiden rajoitusten jatkumisesta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

 

On kohtuutonta, että yrittäjät ja työntekijät kantavat vastuun heikosta sairaan- ja tehohoidon kapasiteetista

Elinkeinoelämän keskusliiton tänään julkaiseman Suhdannebarometrin mukaan matkailu- ja ravintola-alan suhdannetilanne ja näkymät ovat karmaisevia. Ne ovat painumassa koronakriisin alun tasolle aikana, jolloin yritykset ovat olennaisesti heikompia taloudellisesti kuin kriisin alussa maaliskuussa 2020. Alan yritysten suhdannekuva heikkeni rajusti valtioneuvoston ja aluehallintovirastojen joulun alla tekemien ankarien rajoitus- ja sulkupäätösten takia. Barometrin mukaan alan yritysten kannattavuus on heikentynyt laajalti.

– STM ilmoittaa, että rajoituksilla suojellaan rokottamattomia kansalaisia sekä sairaan- ja tehohoidon ylikuormittumista. On kohtuutonta, että toimialamme yrittäjät ja työntekijät joutuvat kärsimään seuraukset siitä, että osa kansalaisista ei halua ottaa rokotteita ja että Suomen sairaan- ja tehohoidon kapasiteetti on useita muita maita heikompi. Toimialamme taloudellinen romahdus ja henkilöstön henkinen kärsimys ei näytä hetkauttavan valtioneuvostoa, kun se ei varmista nopeaa paluuta normaaliin liiketoimintaan. STM:n yritysten ja työntekijöiden toimeentulosta piittaamaton linja jatkuu eikä valtioneuvolla ole riittävästi tahtoa muuttaa tätä linjaa, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

Nykyrajoituksilla matkailukeskuksissa on tulossa hiihtolomaviikoilla kaikkien aikojen mökkibileet

Ruokaravintoloille olisi tullut sallia 1.2. lukien anniskelu klo 22 ja aukiolo klo 23 asti. Pohjoismaissa ruokaravintolat ovat toimineet tällä tavalla jo useita viikkoja. Ravintoloita koskevat anniskeluaika- ja aukioloaikarajoitukset tulee purkaa kokonaan viimeistään 15.2. myös anniskelupainotteisilta ravintoloilta.

– Ruokaravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikojen pidentäminen esittämällämme tavalla olisi mahdollistanut kaikkien illallisia tarjoilevien ruokaravintoloiden työntekijöiden kutsumisen töihin. Se toisi töitä myös muun muassa elintarviketuotantoon, elintarviketukkuihin, kiinteistönhuoltoon ja taksin kuljettajille. Etelä-Suomen hiihtolomat ovat viikolla 8. Jos pubit, karaokeravintolat ja yökerhot eivät silloin saa toimia normaalisti, nuoret tulevat järjestämään matkailukeskuksissa valtavan määrän mökkibileitä. Juhlat järjestetään, mutta alan yrittäjät ja työntekijät jäävät myynti- ja palkkatuloista paitsi. Tulemme näkemään kolmen viikon aikana kaikkien aikojen mökkibileiden putken, Lappi toteaa.

Kantelu oikeusasiamiehelle rajoitusten lainmukaisuuden selvittämiseksi

MaRa tekee ruokaravintoloiden puolesta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle päätöksen lainmukaisuuden selvittämiseksi. Näyttää siltä, että perustuslaissa turvatut elinkeinovapaus ja työntekijöiden oikeus työhön eivät paljon paina valtioneuvoston päätöksenteossa.

–  MaRa on tehnyt lukuisia kanteluja ravintola- ja matkustusrajoituksista oikeuskanslerille, jonka velvollisuutena on valvoa valtioneuvoston toimien laillisuutta. Eduskunnan oikeusasiamiehellä on kuitenkin rinnakkainen toimivalta oikeuskanslerin kanssa. Hänen puoleensa voidaan kääntyä myös silloin, kun kantelija katsoo, ettei perusoikeuksia ole noudatettu. Katsomme, että valtioneuvosto rikkoo asetuksellaan tartuntatautilakia, elinkeinovapautta ja työntekijöiden oikeutta työhön, kun se ei vapauta vähäisen riskin ruokaravintoloiden toimintaa riittävästi. Näin ankarat rajoitukset ruokaravintoloille eivät ole välttämättömiä eivätkä oikeasuhtaisia, Lappi sanoo.

 

 

Lisätietoja    

toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549