Ympäristöministeriölle
Viite: dnro VN/25795/2023
Asia: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle ulkoilulain päivittämiseksi
Ympäristöministeriö on laatinut luonnoksen hallituksen esitykseksi eduskunnalle ulkoilulain päivittämiseksi.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry (jäljempänä ”MaRa”) kiittää pyynnöstä lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi ja toteaa siitä seuraavaa:
1. Yleisiä huomioita
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi ulkoilulaki. Samalla nykyisin voimassa oleva ulkoilulaki kumottaisiin. Lain sisältö säilyisi kuitenkin pääosin ennallaan. Siihen tehtäisiin vain vähäisiä muutoksia ja perustuslain edellyttämiä tarkistuksia.
MaRa pitää tätä perusteltuna ja kannattaa yleisesti uuden ulkoilulain säätämistä esityksessä ehdotetulla tavalla.
Uudessa ulkoilulaissa säädettäisiin sen soveltamisalasta ja tavoitteesta. Lain tavoitteena olisi 2 §:n mukaan edistää kuntalaisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia luonnon virkistyskäyttöön. Lisäksi tavoitteena olisi vetovoimaisten ja riittävien valtion retkeilyalueiden, ulkoilureittien ja leirintäalueiden edistäminen ja toteuttaminen sekä leirintäalueista yleiselle ja yksityiselle edulle aiheutuvien haittojen vähentäminen.
MaRa katsoo, että lain tavoitteessa ei tule korostaa leirintäalueista aiheutuvia haittoja. Lakiehdotuksen leirintäalueita koskevassa 4 luvussa ei säädetä leirintäalueiden aiheuttamista haitoista, vaan niitä koskevista vaatimuksista.
MaRa esittää, että lain tavoitetta koskevasta 2 §:stä poistetaan sen toisen virkkeen loppuosa ”- - leirintäalueista yleiselle ja yksityiselle edulle aiheutuvien haittojen vähentäminen”.
2. Leirintäalueita koskeva sääntely
Soveltamisala
Leirintäalueita koskevista säännöksistä säädettäisiin uuden ulkoilulain 4 luvussa. Leirintäalueita koskeviin säännöksiin esitetään tarkistuksia pääasiassa perustuslainmukaisuuden varmistamiseksi.
Esityksen mukaan leirintäalueita koskevien säännösten soveltamisalaa ei muutettaisi voimassa olevasta laissa säädetystä. Soveltamisalaa koskeva uusi 20 § vastaisi voimassa olevan ulkoilulain 18 §:ää vain pienillä tarkennuksilla.
Luonnoksesta hallituksen esitykseksi ilmenee, että esityksen valmistelun yhteydessä on tarkasteltu myös mahdollisuutta laajentaa lain leirintäalueita koskevien säännösten soveltamisalaa niin, että soveltamisalaan tulisivat myös nykyistä pienemmät leirintäalueet. Näiden osalta on tarkasteltu sekä sellaista vaihtoehtoa, jossa nykyistä pienemmät leirintäalueet tulisivat ilmoitusvelvollisuuden piiriin ja vaihtoehtoa, jossa ne tulisivat ainoastaan ulkoilulain leirintäalueita koskien muiden vaatimusten piiriin ilman ilmoitusvelvollisuutta.
MaRa toteaa, että esimerkiksi liikenneasemien yhteydessä on matkailuajoneuvojen taukopaikkoja. Etäisyydet ovat Suomessa pitkiä ja sekä suomalaiset että ulkomaalaiset matkailuajoneuvoilla liikkuvat tarvitsevat matkallaan matkailuajoneuvoille soveltuvia taukopaikkoja. Tähän tarpeeseen liikenneasemat ovat perustaneet matkailuajoneuvojen taukopaikkoja, jotka on tarkoitettu lyhytaikaiseen taukoon päivän tai yön ajaksi. Ne tarjoavat matkailuajoneuvoille turvallisen pysähtymispaikan matkan varrella. Niissä on kyse liikenteen käyttäjien matkan aikaisesta palvelusta, ei leiriytymisestä. Ne eivät ole itsessään matkakohde vaan taukopaikka. Matkailuajoneuvojen taukopaikat eivät kilpaile leirintäalueiden kanssa. Niiden käyttäminen liikenneasemien yhteydessä on hyvin kausiluonteista ja niiden käyttöasteet vaihtelevat suuresti ja niissä pitää olla riittävästi paikkoja matkailuajoneuvoille myös vilkkaampien sesonkien aikana.
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on sitouduttu vähentämään sääntelyä ja siitä yrityksille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Sääntelyn soveltamisalan ja leirintäalueita koskevien vaatimusten ulottaminen liikenneasemien yhteydessä oleviin pieniin matkailuajoneuvojen taukopaikkoihin (alle 25 paikkaa matkailuajoneuvoille) kiristäisi sääntelyä ja lisäisi liikenneasemayritysten hallinnollista taakkaa ja kustannuksia. Tämä vähentäisi niiden perustamista liikenneasemien yhteyteen ja johtaisi helposti jo olemassa olevien matkailuajoneuvojen taukopaikkojen pienentämiseen tai jopa niiden käytöstä poistamiseen. Tämä taas heikentäisi osaltaan myös liikenneturvallisuutta.
MaRa pitää perusteltuna sitä, että leirintäalueita koskevien säännösten soveltamisalaa ei muuteta nykyisestä.
Leirintäalueiden yleiset vaatimukset
Esityksen mukaan leirintäalueita koskeviin voimassa olevan ulkoilulain 19 §:n mukaisiin vaatimuksiin tehtäisiin joitain tarkennuksia. Voimassa olevan lain 19 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen velvoite olla aiheuttamatta haittaa tai vaaraa terveydelle esitetään poistettavaksi, sillä vastaavasta velvoitteesta säädetään jo terveydensuojelulain 28 §:ssä. Myös voimassa olevan ulkoilulain 19 §:n 1 momentin 4 kohdassa mainittu ympäristön viihtyisyys esitetään poistettavaksi, sillä se sisältyy ympäristön pilaantumista koskevaan lakiehdotuksen 21 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaiseen vaatimukseen. Voimassa olevan lain 19 §:n 1 momentin 6 kohdan mukainen maininta yleisestä edusta esitetään poistettavaksi liian epämääräisenä.
MaRa pitää näitä muutoksia perusteltuina ja kannatettavina.
Leirintäalueviranomaisen määräykset
Uuden ulkoilulain 23 §:ssä säädettäisiin leirintäalueviranomaisen määräyksistä. Säännös vastaisi voimassa olevan ulkoilulain 21 §:ssä säädettyä. Siihen lisättäisiin kuitenkin velvoite käsitellä 22 §:n mukainen ilmoitus leirintäalueen tai muun vastaavan toiminnan perustamisesta tai olennaisesta muuttamisesta ilman aiheetonta viivytystä sekä velvoite kuulla ilmoituksen tekijää ennen määräyksen antamista tai toiminnan kieltämistä koskevan päätöksen antamista.
MaRa pitää perusteltuina ja asianmukaisina ehdotettuja lisäyksiä käsitellä ilmoitus ilman aiheetonta viivytystä sekä velvoite kuulla ilmoituksen tekijää ennen määräyksen antamista tai toiminnan kieltämistä koskevan päätöksen antamista.
Asiakasvalintaoikeus ja järjestyksen turvaaminen
Uuden ulkoilulain 24 §:ssä säädettäisiin leirintäalueen asiakasvalintaoikeudesta ja järjestyksen turvaamisesta. Säännös olisi samansisältöinen majoitus- ja ravitsemispalveluista annetun lain (308/2006) 5 §:n kanssa.
MaRa pitää perusteltuna, että leirintäalueen toiminnanharjoittajalla ja henkilökunnalla on oikeus evätä asiakkaaksi pyrkivältä pääsy alueelle, jos siihen on järjestyksenpidon tai leirintäalueen toiminta-ajatuksen vuoksi perusteltu syy. Leirintäalueen toiminnanharjoittajalla tai henkilökunnalla tulee myös olla oikeus tarvittaessa poistaa asiakas alueelta, jos hän häiritsee muita asiakkaita tai muutoin aiheuttaa häiriötä leirintäalueella tai ei täytä leirintäalueelle asetettuja asiakkaaksi pääsyn edellytyksiä.
MaRa pitää näitä leirintäalueen toiminnanharjoittajalle ja henkilökunnalle asetettavia oikeuksia perusteltuina ja kannatettavina.
Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen
Lakiehdotuksen 26 §:ssä säädettäisiin kunnan leirintäalueviranomaisen oikeudesta puuttua lain säännösten tai niiden nojalla annettujen määräysten noudattamatta jättämiseen. Säännös poikkeaisi voimassa olevan ulkoilulain vastaavasta 24 §:stä siinä, että viranomaisen tulisi ennen määräyksen antamista antaa määräyksen kohteelle tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Leirintäalueviranomaisen oikeus päättää leirintäalueen sulkemisesta määräajaksi korvattaisiin oikeudella tehostaa määräystä uhkasakolla.
MaRa toteaa, että leirintäalueen tilapäinen sulkeminen puuttuu toimenpiteenä elinkeinovapauteen liian vahvasti ja sen seurauksena se sopii huonosti käytännön tilanteissa sovellettavaksi. Uhkasakkolain (1113/1990) mukainen menettely on sen vuoksi tarkoituksenmukaisempi leirintäalueen pitäjään kohdistuva pakkokeino.
MaRa pitää näitä muutoksia perusteltuina ja kannatettavina.
3. Päätösten maksullisuus
Lakiehdotuksen 28 §:ssä säädettäisiin lain mukaisten päätösten maksullisuudesta. Lakiin lisättäisiin säännös kunnan oikeudesta periä maksu lain mukaisista päätöksistä. Se vastaisi sisällöltään maastoliikennelain (1710/1995) 30 §:n 4 momentissa säädettyä. Kunta voisi sen mukaan periä maksun lain 22 §:ssä tarkoitetun leirintäaluetta koskevan ilmoituksen käsittelystä. Perittävä maksu saisi vastata enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia.
MaRa toteaa, että maastoliikennelain 30 §:n 4 momentin mukaan kunta voi periä maksun 30 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta luvasta. Lakiehdotuksen 22 §:ssä tarkoitettu leirintäaluetta koskeva ilmoitus ei ole kuitenkaan lupa. Toisin kuin maastoliikennelain 30 §:n 1 ja 2 momentin mukaisissa tilanteissa leirintäalueilmoitus ei edellytä viranomaiselta minkäänlaista lupaharkintaa eikä viranomaista edellytetä tekevän asiasta päätöstä. Vaikka lakiehdotuksen 23 §:n mukaan kunnan leirintäalueviranomaisen tulee käsitellä 22 §:n mukainen ilmoitus ilman aiheetonta viivytystä ja viranomainen voi ilmoituksen takia antaa määräyksiä, jotka ovat tarpeen 21 §:n mukaisten leirintäalueita koskevien yleisten vaatimusten noudattamiseksi, ei ilmoituksen käsittelyä tule siinä aiheutuvan vähäisen työmäärän perusteella pitää luvan myöntämiseen verrattavana. Ilmoituksen käsittely tarkoittaa useimmissa tapauksissa vain sen vastaanottamista.
MaRa huomauttaa myös siitä, että esitysluonnoksen perusteluista ei ensinnäkään ilmene mitään perusteita sille, minkä vuoksi ilmoituksen käsittelystä tulisi periä maksu eikä toisekseen sitä, missä laajuudessa viranomaiselle voi aiheutua työtä ilmoituksen vastaanottamisesta. Päätösten maksullisuuden taloudellisista vaikutuksista ei ole luonnoksessa esitetty mitään arviota.
MaRa esittää, että uuteen ulkoilulakiin ei lisätä lakiehdotuksen 28 §:n mukaista säännöstä päätösten maksullisuudesta, koska sille ei ole perusteita.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry
Timo Lappi Sami Hämäläinen
toimitusjohtaja lakimies