Liikenne- ja viestintäministeriölle
Asia: VN/19415/2025 Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (Kuljetusalan sääntelytoimet)
Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt MaRalta lausuntoa otsikoidussa asiassa.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry (jäljempänä MaRa) toteaa lausuntonaan seuraavaa:
Vaihtoehtoisella polttoaineella kulkevan ajoneuvon ja ajoneuvoyhdistelmän kuljettaminen
Esityksessä ehdotetaan ajokorttidirektiivin uudistamiseen perustuen, että B-luokan ajokortti oikeuttaisi kuljettamaan enintään 4 250 kg painavaa sähkö-, kaasu- tai vetykäyttöistä ajoneuvoa. Edellytyksenä poikkeukselle on, että kuljettajalla on ollut B-ajokortti vähintään kaksi vuotta. Vastaavasti vähintään kaksi vuotta aiemmin myönnetty BE-luokan ajokortti oikeuttaisi kuljettamaan ajoneuvoyhdistelmää, jossa vaihtoehtoisella polttoaineella kulkevan vetoauton massa on enintään 4 250 kg.
Esityksen mukaan poikkeuksen käyttöönoton tavoitteena on edistää pienten vaihtoehtoisella käyttövoimalla kulkevien kuorma-autojen käyttöä dieselkäyttöisten pakettiautojen sijaan. Poikkeuksen käyttöönoton tavoitteena on myös parantaa työvoiman saatavuutta erityisesti tavarakuljetuksiin (esim. jakeluautot kaupungeissa).
B-ajokortilla saa ajaa nykyisin ajaa enintään 3,5 tonnin ajoneuvoja. Samassa kantavuusluokassa olevat sähkö- ja kaasukäyttöiset jakeluautot ovat dieselautoja painavampia akkujen tai säiliöiden painon vuoksi, jolloin 3,5 tonnin raja ylittyy usein kohdalla. Tämä on osaltaan hidastanut niiden käyttöönottoa jakeluautoina, koska kuljettajalta vaaditaan tällöin C-korttia ja ammattipätevyyttä.
MaRa pitää direktiivin mukaisen poikkeuksen käyttöönottoa kannatettavana, koska se helpottaa kuljettajapulaa, edistää jakeluliikenteen toimivuutta ja kannustaa myös investoimaan vähäpäästöisiin ajoneuvoihin.
Kunnioittavasti,
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry
Veli-Matti Aittoniemi Kai Massa
varatoimitusjohtaja lakimies