EK:n huhtikuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten suhdannearviot ovat pysyneet alkuvuoden tapaan heikkoina, mutta odotukset ovat jatkaneet hienoista nousuaan. Vaikka inflaatio on jo hidastumaan päin, ei nopeasti nousseiden korkojen vaikutusta talouskehitykseen ole vielä täysimääräisesti nähty. Matkailu- ja ravintola-alan suhdannetilanne on pysynyt normaalia heikompana, vaikka onkin parantunut hieman. Alan näkymissä on pientä piristymistä.
EK:n vuoden 2023 huhtikuussa toteuttaman Suhdannebarometrin mukaan matkailu- ja ravintola-alan suhdannetilanne on pysynyt normaalia heikompana, vaikka onkin parantunut hieman. Huhtikuun tilanteen saldoluku on -18, kun se tammikuussa oli -26.
Alan myyntimäärät ovat lisääntyneet ja lähikuukausien myyntiodotuksissa on pientä kasvua.
Alan suhdannenäkymissä on pientä piristymistä, vaikka edelleen ollaan hienoisesti miinuksella. Huhtikuussa näkymien saldoluku on -3, kun se tammikuussa oli -36. Paranevia suhdanteita lähitulevaisuudelle odottaa 12 prosenttia vastaajista. 15 prosenttia ennakoi tilanteen heikkenevän.
Ammattityövoiman pula on aavistuksen lieventynyt, mutta tiedustelun mukaan työvoiman saannissa on edelleen vaikeuksia: kolmannes vastaajista koki ammattityövoiman puutteen myynnin kasvun esteenä. Selvä enemmistö yrityksistä odottaa kustannusten jatkavan nousuaan lähikuukausina.