Matkailuala on mukana ilmastonmuutoksen torjunnassa. Valtiovarainministeriölle laatimassaan lausunnossaan MaRa kuitenkin korostaa, että taakka tulee jakaa oikeudenmukaisesti. Päätöksillä ei tule suosia ulkomaille matkustamista kotimaanmatkailun kustannuksella.

Valtiovarainministeriö asetti 1.9.2019–1.3.2021 väliselle toimikaudelle työryhmän selvittämään liikenteen verotuksen uudistamistarpeita ilmastotavoitteiden ja valtiontalouden näkökulmasta. Työryhmän tehtävänä on arvioida liikenteen nykyisen verojärjestelmän sekä muiden verokeinojen ja veronluonteisten maksujen toimivuutta ja vaikutuksia. Työryhmä antaa suosituksia tarvittavista verotoimista päästöohjauksen tehostamiseksi ja veropohjanturvaamiseksi.

MaRa on työryhmälle antamassaan lausunnossa todennut, että matkailuala on mukana ilmastonmuutoksen torjunnassa. Taakka tulee kuitenkin jakaa oikeudenmukaisesti niin, että päätöksillä ei suosita ulkomaille matkustamista kotimaanmatkailun kustannuksella.

Tieliikenteeseen kohdistuvia päästövähennystoimia ja liikenteen verotusta kehitettäessä liikennettä on tarkasteltava aina kokonaisuutena. Vaikutuksia ei tule tarkastella pelkästään Suomen rajojen sisällä, vaan on tarkasteltava miten suunnitellut veromuutokset vaikuttavat suomalaisten liikkumiseen ja sen kustannuksiin kotimaassa verrattuna ulkomaille suuntautuvaan matkustamiseen.

Kotimaanmatkailun yksi suurimpia ongelmia on sen hintakilpailukyky suhteessa suomalaisten suosikkikohteisiin ulkomailla. Liikenteen verotusta kehitettäessä tulee huolehtia siitä, että verotusta ei muuteta niin, että hintakilpailukyvyn epäsuhta kasvaisi, jolloin kotimaan matkailun sijasta matkustettaisiin yhä enemmän ulkomaille. Tämä johtaisi siihen, että liikenteen kokonaispäästöt kasvavat ja verotulot pienenevät.

 

MaRan lausunto