Tupakkalakityöryhmän esitys kieltäisi tupakoinnin ravintoloiden terasseilla ja yleisötilaisuuksien anniskelualueilla. Huvipuistoissa ja urheiluareenoilla tupakointi kiellettäisiin kokonaan. Myös ravintoloiden tupakkakopit kiellettäisiin. MaRa tukee tavoitetta tupakoinnin vähentämisestä. Tupakkalakiesitys kohdistuu kuitenkin voimakkaasti ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksiin tupakoitsijoiden sijaan. Tupakoinnin kieltäminen ulkona olevilla anniskelualueilla, urheiluareenoilla ja huvipuistoissa siirtäisi tupakoinnin niiden välittömässä läheisyydessä oleville julkisille paikoille. Nämä paikat eivät ole yritysten valvonnassa eikä niillä ole tupakantumpeille varattuja roskiksia. Tämä lisäisi järjestyshäiriöitä ja roskaantumista puistoissa ja kaduilla. Ulkona olevien anniskelualueiden tupakointikielto lisäisi järjestyksenvalvonnasta aiheutuvia kustannuksia ravintoloissa, festivaaleilla, messuilla ja kongresseissa ja vähentäisi asiakasviihtyisyyttä. Huvipuistoissa porttien ulkopuolelle poistuvien asiakkaiden oikeutta päästä alueelle jouduttaisiin selvittämään ja esimerkiksi stadioneilla palaaville asiakkaille jouduttaisiin tekemään uusia turvatarkastuksia. Yritykset ovat investoineet tupakkakoppeihin. Se on paras tapa järjestää tupakointi niin, ettei se aiheuta ongelmia ei-tupakoiville. Tupakkalakiesityksessä ei ole otettu lainkaan huomioon esityksen aiheuttamia häiriöiden ja roskaantumisen lisääntymistä ja yritysten järjestyksenvalvonnan huomattavaa vaikeutumista ja kustannusten kasvua. Ehdotettuja kieltoja ei tule toteuttaa.


Tupakkalakiesitys on kohtuuton ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksille

Tupakoinnin kieltäminen ravintoloiden terasseilla johtaisi tupakoinnista aiheutuvien ongelmien lisääntymiseen. Ravintolat voivat järjestää tupakoinnin terasseilla niin, etteivät tupakoimattomat asiakkaat altistu tupakansavulle. Ravintolat valvovat terasseillaan olevia asiakkaita ja järjestävät roska-astiat tupakantumpeille. Jos asiakkaat joutuisivat siirtymään terasseilta puistoihin, jalkakäytäville ja muille julkisille alueille, se lisäisi järjestyshäiriöitä ja roskaantumista terassien ulkopuolella.

– Lakiesityksestä paistaa läpi STM:n kielteinen asenne ravintolatoimialaa kohtaan. STM jatkaa tupakkalakiesityksessä siitä, mihin se jäi kurittaessaan lähes kaksi vuotta ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksiä. STM asettaa ravintoloille mielellään raskaita vaatimuksia, jotka vähentävät ravintola-anniskelua, koska STM ei välitä alan menestymisestä. Lakiesityksen absurdius käy hyvin ilmi Helsingin Esplanadin puistossa. Alko perusti Etelä-Esplanadille myymälän, jotta puistossa piknikkiä viettävien asiakkaiden olisi helppo hakea alkoholijuomia. Lakiesityksen mukaan kansalaiset voisivat tupakoida ja nauttia alkoholia kaikkialla muualla Esplanadin puistossa, mutta ei kahden ravintolan terasseilla. Alkoholin nauttiminen on tiukasti säänneltyä ravintoloissa, mutta puistossa täysin vapaata, ilman aikarajoituksia. Esityksen mukaan myös ravintoloiden asiakkaiden olisi siirryttävä puistoon tupakoimaan, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Useilla ravintoloilla on isoja anniskelualueita, jotka voivat kattaa esimerkiksi saaren tai festivaalialueen kokonaisuudessaan. Tupakointi ei olisi mahdollista anniskelualueella lainkaan. Asiakkaat joutuisivat poistumaan saaresta tai festivaalialueelle pitäisi järjestää erillisiä tupakointialueita, jonne ei saisi viedä juomia ja joihin kulkua pitäisi valvoa. Jotkin ravintolat ovat investoineet tupakkakoppeihin, kun tupakointi ravintoloiden muissa sisätiloissa kiellettiin vuonna 2007. Ne tekivät isot investoinnit luottaen siihen, että koppeja voidaan käyttää hyvin pitkään.

– Lakiesitys kieltää tupakoinnin urheiluareenoilla kokonaan. Stadionkonserteissa voi olla jopa 50 000 asiakasta. Tupakointiin varattu tila on ulkotilassa, mutta kuitenkin stadionin aitojen sisäpuolella. Isoissa tapahtumaravintoloissa voi olla tuhansia asiakaspaikkoja. Ne ovat voineet järjestää tupakoinnin niin, että asiakkaat voivat tupakoida joko sisällä tupakkakopissa tai ulkona aidatulla alueella. Näin muille asiakkaille ja ulkopuoliselle aiheutuu tupakoinnista vähiten haittaa. Asiakkaat ovat koko ajan tällöin henkilökunnan valvottavissa. Jos useat sadat asiakkaat joutuvat menemään ravintolan ulkopuolelle tupakoimaan, se ei edistä tupakoinnin vähentämistä, mutta aiheuttaa ongelmia. Myös järjestyksenvalvonnasta aiheutuvat kustannukset nousevat merkittävästi, kun asiakkaat joudutaan turvatarkastamaan ja heidän sisäänpääsynsä todentamaan uudelleen heidän palatessaan tupakalta, Lappi toteaa.

Lakiesitys kieltäisi tupakoinnin kokonaan huvipuistoissa. Useiden huvipuistojen alue on laaja. Jotkin niistä sijaitsevat saaressa. Huvipuistot ovat järjestäneet tupakoinnin niin, että huvipuiston sisällä on alueita, joilla asiakkaat voivat tupakoida. Näin muut asiakkaat eivät altistu tupakansavulle, tupakoijat ovat huvipuistoalueen sisällä eivätkä roskaa huvipuiston ulkopuolella olevaa tilaa.

– Jos tupakointi kiellettäisiin huvipuistoissa, asiakkaat joutuisivat poistumaan huvipuiston alueelta. On todennäköistä, että he menisivät tupakoimaan huvipuistojen sisäänkäyntien välittömään läheisyyteen. Näin huvipuistoihin tulevat lapsiperheet joutuisivat kohtaamaan tupakoivat asiakkaat sisäänkäynnillä. Myös järjestyksenvalvonnan kustannukset nousisivat merkittävästi, sillä isoimmissa huvipuistoissa vierailee parhaimmillaan 15 000–20 000 asiakasta päivässä, Lappi sanoo.

 

Lisätietoja             

toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549