Valtioneuvosto päätti tänään ravintolatoiminnan rajoitusten lieventämisestä. Leviämisvaiheen maakuntien ravintoloiden anniskelu- ja aukiolorajoitukset ovat lieventämisen jälkeenkin tartuntatautilain 58 a §:n 4 momentin vastaisia. Säännöksen perusteella valtioneuvosto ei voi päättää nykyisessä tautitilanteessa rajoituksista, joiden mukaan ravintoloiden on lopetettava anniskelu aikaisemmin kuin klo 22 ja suljettava aikaisemmin kuin klo 23. MaRa tekee kantelun oikeuskanslerille valtioneuvoston tartuntatautilain vastaisesta asetuksesta. Perustuslaissa suojattua elinkeinovapautta ja omaisuuden suojaa sekä työntekijöiden oikeutta työhön on poljettu koronakriisin aikana. Oikeuskansleri ei voi katsoa tätä sivusta. Kysymys on kymmenien tuhansien yrittäjien ja työntekijöiden selviämisestä edes jotenkin koronakriisistä.

Valtioneuvosto päätti tänään ravintolatoiminnan rajoitusten lieventämisestä. Valtioneuvosto ei kuitenkaan noudattanut tartuntatautilain 58 a §:n 4 momenttia. Sen mukaan valtioneuvosto voi päättää anniskelun lopettamisesta ennen klo 22 ja ravintoloiden sulkemisesta ennen klo 23 vain erittäin rajoittavilla edellytyksillä. Säännös ei jätä valtioneuvostolle poliittista liikkumavaraa.

Jotta nykyinen sääntely olisi sallittu, se edellyttäisi ensiksi sitä, että tartuntataudin leviämisen estäminen olisi valtakunnallisesti epidemian nopean kiihtymisen tai muuntuneen viruksen leviämisen uhan vuoksi välttämätöntä. Jommankumman noista edellytyksistä tulee täyttyä valtakunnallisesti. Kumpikaan niistä ei enää täyty. Jo tällä perusteella valtioneuvoston asetus on tartuntatautilain vastainen.

Sääntely edellyttää toiseksi, että alueella todetaan muuntuneen viruksen väestöleviämistä tai tautiryppäitä, joiden tartuntaketjuja ei pystytä luotettavasti selvittämään. Jommankumman noista edellytyksistä tulee täyttyä alueellisesti. Kumpikaan niistä ei enää täyty kolmessa leviämisvaiheen maakunnassa.

Kolmanneksi niiden tulee aiheuttaa asiantuntija-arvion mukaan merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen alueella. Olisi vaikea ymmärtää, jos asiantuntijat katsoisivat merkittävän riskin olevan. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska edellä mainitut edellytykset eivät täyty.

Jos nämä edellytykset eivät täyty, valtioneuvoston on tartuntatautilain mukaan viipymättä ryhdyttävä toimiin säännösten kumoamiseksi.

– On selvää, etteivät leviämisvaiheen ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikasäännökset ole tartuntatautilain mukaisia. Ilmaantuvuus on selvässä laskussa, tartuntaketjut pystytään selvittämään eikä alueellista tai valtakunnallista väestöleviämisen uhkaa ole. Lisäksi riskiryhmien rokotukset ovat edenneet ripeästi. Valtioneuvosto katsoo tästä huolimatta, että sillä on oikeus lopettaa ruokaravintoloiden anniskelu klo 20 ja muiden ravintoloiden klo 18 sekä määrätä ruokaravintolat suljettaviksi klo 21 ja muut ravintolat klo 19, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

Ravintolat saivat anniskella esimerkiksi Uudellamaalla klo 22 asti ja niiden tuli sulkeutua klo 23 esimerkiksi viikolla 7, jolloin ilmaantuvuus oli 119 ja viikolla 8, jolloin ilmaantuvuus oli 145. Lisäksi tartunnat olivat tuolloin nousussa ja rokotukset vasta alussa.

– 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku oli tänään Päijät-Hämeessä 38,6, HUS-alueella 53,9 ja Kanta-Hämeessä 52,0. Viikon ilmaantuvuusluvut ovat selvästi niitä pienemmät. On ikävä huomata, miten vähän valtioneuvosto välittää alamme yrittäjistä ja työntekijöistä. Jokainen päivä upottaa heitä yhä syvemmälle, Lappi toteaa.

Valtioneuvoston lainvastaiseen päätökseen ei voida hakea muutosta tuomioistuimessa. Ainoa vaihtoehto on tehdä kantelu oikeuskanslerille.

– Oikeuskanslerin tulisi estää ennakollisesti valtioneuvoston lainvastaiset päätökset. Suomen oikeusjärjestelmässä on merkittävä puute, koska valtioneuvoston päätöksestä ei voida valittaa tuomioistuimeen. Tällainen oikeus tulisi olla, koska valtioneuvosto käyttää erittäin syvälle käyvää oikeutta rajoittaa merkittävällä tavalla yrittäjien elinkeinovapautta ja omaisuudensuojaa sekä työntekijöiden oikeutta työhön, Lappi toteaa.

Oikeuskanslerin virasto totesi Helsingin Sanomille 3.6., että oikeuskansleri katsoo, täyttyvätkö oikeudelliset edellytykset, mutta hallitus tekee osaltaan lopullisen tarkoituksen­mukaisuusharkinnan, johon ei voida puuttua.

– Tartuntatautilain 58 a §:n 4 momentti ei jätä valtioneuvostolle sijaa tarkoituksenmukaisuusharkinnalle eikä sen pidäkään jättää, niin syvällisestä puuttumisesta yrittäjien ja työntekijöiden perustuslain suojaamiin oikeuksiin on kysymys. Oikeuskanslerin on heti puututtava valtioneuvoston tartuntatautilain vastaiseen toimintaan. Juristimme odottavat mielenkiinnolla, miten oikeuskansleri perustelee yksityiskohtaisesti sen, että valtioneuvoston asetus on juuri nyt tartuntatautilain 58 a §:n 4 momentin mukainen, Lappi sanoo.

 

Lisätietoja    

toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549