Matkailu- ja ravintola-alan yritysten liikevaihdon ennustetaan kasvavan vuoden toisella puoliskolla 5,6 prosenttia. Ulkomaalaisten matkailun Suomeen ennakoidaan kasvavan voimakkaasti EU-maista ja Kiinasta tulevien matkailijoiden vetämänä. Ulkomaalaisten yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä lisääntyivät tammi-huhtikuussa 6,6 prosenttia ja kotimaisten 1,5 prosenttia. – Ruplan kurssilla on suuri merkitys venäläisten matkailijoiden määriin ja heidän kulutuskäyttäytymiseen. Myös kotimaan matkailu kasvaa, mutta hieman verkkaisempaan tahtiin, joten matkustustaseen huolestuttavan suuri alijäämä ei pienene, MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi toteaa. Pikaruokaravintoloiden myynti kasvoi tammi-maaliskuussa 9,1 prosenttia ja liikenneasemaravintoloiden 4,6 prosenttia. Henkilöstöravintoloiden myynti oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä reilun prosentin verran miinuksella. Ostovoiman parantuminen ja matkailijamäärien odotettavissa olevan kasvun jatkuminen yhdessä hyvän työllisyyskehityksen kanssa lisäävät matkailu- ja ravintola-alan yritysten myyntiä. – Suomi on saanut viime aikoina merkittävää maailmanlaajuista huomiota sijoittumalla kärkeen sekä maailman puhtaimman ilman että EU:n puhtaimman ruoan vertailussa. Nämä tunnustukset muodostavat hyvän pohjan ulkomaisten matkailijoiden määrien kasvulle niin kuluvana vuonna kuin tulevinakin vuosina, Peltoniemi arvioi. Matkailu- ja ravintola-alan yritysten ongelmana on kuitenkin heikko kannattavuus, joka on jatkunut viimeisen kymmenen vuoden ajan. Yritykset ovat tehneet voittoa keskimäärin 1-3 prosenttiyksikköä liikevaihdosta. MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan tämän hetken näkymät ovat kuitenkin jonkin verran valoisammat. – Vuoden 2016 osalta kannattavuus oli keskimääristä paremmalla tasolla ja arvion mukaan vuoden 2017 kannattavuusluvut yltänevät ainakin edellisvuoden tasolle. Alkoholijuomaveron nousu vaimentaa vuoden 2018 kysyntäodotuksia, sillä anniskelumyynti laski tammi-huhtikuussa 2,7 prosenttia edellisvuodesta, Lappi toteaa. Lisätietoja:pääekonomisti Ari Peltoniemi, 044 750 4511toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549