Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Ohjeita mahdollisen poliittisen työtaistelun varalta

10.09.2015 I JÄSENILLE

Suomen hallitus ilmoitti 8.9. välttämättömistä toimenpiteistä, joilla parannetaan Suomen kilpailukykyä ja alennetaan yksikkötyökustannuksia. Näitä toimenpiteitä ovat mm. sunnuntaityökorvauksen alentaminen 75 %:in, sairausaikaa koskeva karenssipäivä sekä ylityökorvausten leikkaaminen. Hallitus myös lyhentää julkisen sektorin lomaoikeutta sekä alentaa työnantajan sosiaaliturvamaksua.

Ammattiliitot ovat voimakkaasti kritisoineet muutoksia. Tästä syystä yritysten tulee varautua työrauhahäiriöihin. Yksittäisiä ulosmarsseja on jo esiintynyt joillakin toimialoilla.

Jos ulosmarssi tai lakko koskee ainoastaan hallituksen ilmoittamia toimenpiteitä, on kysymyksessä ns. poliittinen työtaistelu, joka on työmarkkinajärjestelmämme mukaan laillinen. Jos työtaistelun yhteydessä sen sijaan esitetään myös voimassa olevaan työehtosopimukseen kohdistuvia vaatimuksia, työtaistelu on lainvastainen.

Jäsenyritysten tulee ilmoittaa mahdollisista työrauhahäiriöistä MaRan työmarkkinaosastolle välittömästi niiden uhatessa tai ilmetessä.

Tarkemmat toimintaohjeet löydät MaRan jäsensivuilta.

Lisätietoa: MaRan työmarkkinaosasto, p. 09 6220 200


Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake