EK, SAK, Akava, STTK ja KT kehottavat jäseniään liittymään 10.10. käynnistyvään kansalliseen Astetta alemmas -kampanjaan. 

Järjestöjohtajat Jyri Häkämies, Jarkko Eloranta, Pekka Piispanen, Antti Palola ja Markku Jalonen vetoavat jäsenistöönsä, koska edessä on ennennäkemättömän vaikea energiatalvi. 

– Tämän syksyn aikana on käännettävä kaikki kivet, joilla tulevan lämmityskauden energiakustannuksia ja sähkölaskuja pystytään kohtuullistamaan. Systemaattinen ja laaja-alainen energian säästäminen on omissa käsissä oleva toimi, joka vaikuttaa konkreettisesti ja nopeasti. Erityisesti huippukulutuksen aikaan saadut säästöt paitsi pienentävät omaa sähkölaskua, myös alentavat sähkön hintaa kaikille käyttäjille. Näin kollektiivinen hyöty kasvaa entisestään.

Motivan toteuttama Astetta alemmas -kampanjaan ovat tervetulleita kaikki suomalaiset yritykset, yhteisöt, kunnat, järjestöt ja myös kotitaloudet. Osallistuminen on mahdollista, kun:

  • sitoutuu tekemään aidon, konkreettisen ja näkyvän energiansäästöteon lämmityskaudella
  • kertoo eteenpäin omalle henkilökunnalle ja sidosryhmille energiansäästöstä ja sen keinoista.

Energiateko voi olla mikä tahansa omassa organisaatiossa toteutettava konkreettinen toimenpide, jolla säästetään energiaa tai osallistutaan kysyntäjoustoon. Kampanjaan pääsee mukaan Motivan verkkosivuston kautta.

 

EK:n tiedote