Alla on koottu linkit MaRan koronavirukseen liittyviin ohjeisiin.

Linkit on jaettu työsuhdeasioihin ja lakiasioihin. Lakiasioihin liittyvät ohjeet on lisäksi ryhmitelty aiheen mukaan.

Linkit on kirjattu aikajärjestykseen niin, että tuorein on päällimmäisenä. 

Jäsenohjeita päivitetään jatkuvasti tilanteen muuttuessa. Linkin yhteydessä oleva päivämäärä kertoo, koska jäsenohje on viimeksi päivitetty.
Jäsenohjeet avautuvat kokonaisuudessaan vain kirjautumalla sivustolle, samoin niihin liittyvät lomakkeet.

Korona-ajan omavalvontaohjeet on koottu omalle sivulleen lakiasioiden tietopankkiin. Löydät ne täältä.


Työsuhdeasioihin liittyvät ohjeet 

– Marava-alan vuorolistojen poikkeuksellisesta julkaisemisesta mahdollisuus sopia 31.8. asti (23.3.) (Jäsenohje)

– Määräaikaisen työntekijän lomauttamisesta voidaan sopia (2.3.) (Jäsenohje)

– Työnantajan toimenpiteet uusien rajoitusten edetessä (26.2.) (Jäsenohje)

– Koronalle töissä altistuneista pidettävä luetteloa (7.1.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 17.2.

– Lomautuksen jatkaminen ja työsopimuksen irtisanominen (19.5.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 31.12.

– Extending lay-offs and terminating employment contracts (28.5.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 31.12.

– Määräaikaiset työlainsäädännön muutokset päättyvät 31.12.2020 (3.12.) (Jäsenohje)

– MaRalta ohje maskien käytöstä työpaikoilla (18.8.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 7.10.

– MaRa guidelines: Personal protective equipment and face masks for personnel (25.8.) (Jäsenohje)

– Vuosiloman ansainta ja antaminen lomautusajalla (26.5.) (Jäsenohje)

 

 

Muut koronaohjeet 

  • Tartuntatautilaki ja korona-ajan omavalvonta

– Jäsenohje: Ravintolarajoitukset sulun päätyttyä (16.4.) (Jäsenohje) 

– Rajatun piirin henkilöstöravintolat saavat pysyä auki (1.3.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 12.4.

 – Jäsenohje: Tartuntatautilain säännösten huomioiminen keilahalleissa – keilahallitoimintaa ei tarvitse sulkea (1.4.) (Jäsenohje)

– Tärkeää lisätietoa sulkemiskorvauksista – sulunaikainen take away -myynti ei vähennäkään korvausta (22.3.)

– MaRalta ohje hyvistä käytänteistä take away -myyntiin – also available in English (2.3.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 16.3.

– Tartuntatautilain muutos voimaan 22.2. – kunnille ja aveille lisää toimivaltuuksia rajoitustoimiin (20.2.)

– Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö tartuntatautilaista (5.2.) (Jäsenohje)

– Kasvomaskien käytöstä uusi opastekyltti (3.2.) (Jäsenohje)

– Perustasosta kiihtymisvaiheeseen: Näin rajoitukset muuttuvat (11.12.) (Jäsenohje)

– Viranomaisten koronapäätökset hämmentävät yrityksiä – Mikä on määräys, mikä suositus? (7.10.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 9.12.

– Viranomaisilta täsmennys koulutustilaisuuksien ja seminaarien järjestämiseen (4.12.)

– Ravintolarajoituksiin liittyvä koronavaihe määräytyy valtioneuvoston asetuksella – ei sairaanhoitopiirin ilmoituksella (5.11.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 27.11.

– STM:ltä täsmennys ravintoloiden aamuanniskeluun (5.11.) (Jäsenohje)

 

  • Rahoitusasiat

– TEM: Sulkemiskorvauksen haku aukeaa 12.5. (15.4.)

– VM: Verojen maksujärjestelyihin helpotuksia (14.4.)

– Kustannustuki III ja sulkemiskorvaus – tämä niistä tiedetään (26.3.) (Jäsenohje)

– Pidä kiirettä! Kustannustuen hakuaika päättymässä (15.2.)

– Muistilista kehittämisavustusten loppumaksatushakemuksiin (11.2.) (Jäsenohje)

– Palautitko ravintolahyvitystä KEHA-keskukselle? Palautettu hyvitys mahdollista hakea takaisin (22.1.) PÄIVITETTY 4.2.2021

– Koronatukien yhteensovittaminen (16.12.)

– Pienen ravitsemisyrityksen hallinnollinen rasite kevenee tilinpäätöksen laadinnassa (26.11.)

– Ravintolahyvityksen toteumaperusteiseen rajoitukseen suunnitellaan muutoksia pienille yrityksille (5.11.) (Jäsenohje)

– Verovelat uhka kehittämistuen saamiselle – muista tehdä maksujärjestely (29.10.) (Jäsenohje)

– Valtiokonttori on aloittanut koronatukien yhteensovittamisen (28.10.) (Jäsenohje)

– Kooste koronatuista yrityksille (7.10.) (Jäsenohje)

– Ravintolatukipäätöksissä jätetty myyntejä huomioimatta – tarkista oma päätös (30.7.) (Jäsenohje)

 

  • Vuokra-asiat

– MaRan vetoomus vuokranantajille (4.3.)

– Liikehuoneiston vuokrauksessa voi vedota kohtuullistamiseen (4.3.) (Jäsenohje)

– Vuokrien kohtuullistaminen edelleen ajankohtaista – huomioi nämä asiat sopimuksessa (3.6.) (Jäsenohje)

– Tenants in commercial units can invoke the principle of equitability (8.4.) (Jäsenohje)

 

  • Vakuutusasiat

– Mitä missä milloin? Näin ravintolarajoitukset ovat muuttuneet korona-aikana (17.3.) (Jäsenohje) PÄIVITETTY 20.4.2021

– Pohjola Vakuutus ei noudata vakuutuslautakunnan suositusta – mitä seuraavaksi (13.1.) (Jäsenohje)

– Vakuutuslautakunta linjasi ravintoloiden oikeutta korvauksiin epidemiakeskeytysvahingoista (1.12.) (Jäsenohje)

– Fineltä ratkaisusuosituksia keskeytysvakuutuksista (9.4.) (Jäsenohje)

– Keskeytysvakuutuksen vahinkoilmoitus (6.4.) (Jäsenohje)

– Yrityssaneerauksen pääkohdat (3.4.) (Jäsenohje)

– FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta otti kantaa vakuutuksiin – Epidemiavakuutus ei korvaa yleistä liiketoiminnan vaikeutumista (23.3.) (Jäsenohje)

 

 

Lomakkeet

Koronaohjeistuksiin liittyvät lomakkeet kootusti