Raskas moottorikelkka painaa 300 kg enemmän kuin tavallinen moottorikelkka (max 800 kg) ja sen kyytiin voisi kuljettajan lisäksi ottaa enintään neljä henkilöä. Raskaalla moottorikelkalla saa ajaa moottorikelkkailureitillä, jonka reitinpitäjä on arvioinut siihen soveltuvaksi ja merkinnyt moottorikelkkailureitti -liikennemerkkiin asennettavalla lisäkilvellä. Raskaan moottorikelkan kuljettamiseen vaaditaan T-luokan ajokortti. Asetusmuutoksella moottorikelkan, raskaan moottorikelkan ja niiden perävaunujen suurimmaksi sallituksi leveydeksi moottorikelkkailureitillä säädetään 1,7 metriä. Tällä halutaan varmistaa, että ajoneuvot mahtuvat turvallisesti myös nykyisille moottorikelkkailureiteille.

MaRa pitää moottorikelkkoja koskevan sääntelyn keventämistä myönteisenä. Muutos antaa ohjelmapalveluyrityksille mahdollisuuden monipuolistaa safaripalveluitaan. Retkelle osallistuvien ryhmien toiveet ja tarkoitukseen soveltuvat moottorikelkkareitit huomioiden safareilla voidaan käyttää tavallisten kelkkojen rinnalla myös raskaampia kelkkoja, joihin mahtuu kyytiin ohjaajan lisäksi kahden henkilön sijasta neljä henkilöä. Esimerkiksi 8 henkilön ryhmää voidaan kuljettaa matkailukeskuksen läheisyydessä kelkkasafarilla kahdella raskaalla moottorikelkalla. Talvimatkailupalveluiden kehittämisen kannalta on myös myönteistä, että raskaiden moottorikelkkojen perässä voitaisiin vetää nykyistä isompia rekiä, joihin mahtuu myös enemmän henkilöitä. MaRa oli kuultavana eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa, kun asiaa käsiteltiin.