EK:n Operaatio Ankka muistuttaa lukutaidon tärkeydestä. Kampanjan tavoitteena on kannustaa lapsia lukemaan. EK:n mukaan lukutaito on taito, jonka ylläpitäminen ja edistäminen ei saisi olla vain koulun harteilla. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies korostaa, että kaikki lähtee lukutaidosta.

– Lukutaito on oppimisen perusta ja kieli ajattelun väline. Digitalisaatio, tekoälyn kehitys ja työn murros tulevatmuuttamaan monia asioita, mutta lukutaidon merkitys ei niiden myötä vähene. Lukutaito on työelämässä tarvittavan jatkuvan oppimisenkin perusta. Kampanjan suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio.

Hän näkee, että lukutaidon heikkeneminen uhkaa koko yhteiskuntamme toimivuutta.

– Kyse ei ole pelkästään kaunokirjallisen lukuharrastuksen taantumasta, vaan edellytyksistä suoriutua jokapäiväisessä työelämässä – kyvystä ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Siksi on äärimmäisen arvokasta, että Elinkeinoelämän keskusliitto jäsenyrityksineen on ryhtynyt toimiin lukutaidon puolesta, yhteistyössä Aku Ankan kanssa. Lehden rikas ja ilmaisutavoiltaan särmikäs kieli innostavine tarinoineen on omiaan herättelemään lukuintoa kaiken ikäisissä.

EK:n kampanjassa on mukana 13 yritystä ja yhteisöä eri toimialoilta: Sanoma, ABC-ketju, Supercell, Elisa, OP, Nordea, Veikkaus, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Fortum, LähiTapiola, Posti, Tela ja Aktia.