– Matkailijoiden yöpymiset kasvoivat vuonna 2017. Suomi on houkutteleva matkakohde. Nyt pitää varmistaa, että olemme sitä tulevaisuudessakin. Tuemme matkailuyritysten kasvua ja haemme jatkuvasti ratkaisuja matkailun kohtaantovaikeuksien ratkaisemiseksi. Työlle pitää löytyä tekijänsä. TEM:n Matkailudiili-ohjelma on hyvä väline tähän, ministeri Lintilä kertoo. Odotukset henkilökunnan määrän kehityksestä ovat lähes vastaavat kuin keväällä 2018. Pk-toimialabarometrin vastaajista 20 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden kuluessa. Henkilökunnan määrän pienenemistä ennakoi 8 prosenttia. Osaavan työvoiman saanti on vaikeutunut merkittävästi matkailualalla parin viime vuoden aikana. Matkailun toimialabarometri julkaistaan kerran vuodessa. Pk-toimialabarometri: Matkailu ja majoitus