Suomeen tulee houkutella vuosittaisen nettomaahanmuuton (15 000/v) lisäksi 20 000 – 35 000 kansainvälistä osaajaa vuoteen 2023 mennessä, Elinkeinoelämän keskusliitto esittää vaaliohjelmassaan. Työntekoon oikeuttavien oleskelulupien käsittelyaika saa olla korkeintaan kuukausi. – Osaajapula on kasvun este. Tekijöitä tarvitaan nyt kaikkiin tehtäviin, kaikille toimialoille ja kaikenkokoisiin yrityksiin, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies painottaa. Työn on aina oltava kannattavin vaihtoehto EK esittääkin ansiotuloverotuksen asteittaista keventämistä 250 miljoonalla eurolla vuodessa. Työn on aina oltava kannattavin vaihtoehto. EK on esittänyt, että kannustinloukut on purettava, ansiosidonnainen työttömyysturva porrastettava ja lyhennettävä sekä perhevapaajärjestelmä uudistettava. Lisäksi korkeakoulutusta on kehitettävä siten, että työelämässä jo olevat voivat päivittää omaa osaamistaan nykyistä joustavammin. – Esitämme myös, että maahanmuuttajien kotouttamiseksi otetaan käyttöön jopa 70 prosentin palkkatuki yritykselle, jos se työllistää turvapaikan saaneen, Häkämies kertoo. Osaamistakuu peruskouluun EK esittää osaamistakuuta ja 100 miljoonan euron vuotuista lisäpanostusta peruskouluun. Osaamis-takuu tarkoittaa, että jokainen nuori osaa peruskoulun päättyessä sujuvasti lukea, kirjoittaa ja laskea. Perustaidot ovat oppimisen perusta. – Jokaisen nuoren tulee saada riittävät valmiudet ja motivaatio jatko-opintoihin, mutta myös jatkuvaan oppimiseen läpi työuran. Tämä edellyttää lisää yksilöllistä tukea lapsille ja nuorille peruskoulun aikana. Myös syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan riittävät resurssit jo varhaisessa vaiheessa ja siksi lapsiperheiden kotipalveluita on lisättävä. EK myös laajentaisi maksuttoman esiopetuksen 5-vuotiaille. Suomi johtavaksi innovaatiomaaksi Tutkimus- ja innovaatiorahoitus tulee nostaa kilpailukykyiselle tasolle. EK:n esittää 300 miljoonan euron lisäystä TKI-panostuksiin vaalikauden loppuun mennessä. Häkämies uskoo, että Suomi voidaan palauttaa johtavaksi innovaatiomaaksi. – Suomeen voidaan palauttaa maailmanluokan TKI-malli, jossa yritykset, tutkijat ja rahoittajat hakevat yhdessä ratkaisuja isoihin haasteisiin. Digitalisaatio ja tekoäly voidaan kääntää Suomen mahdollisuuksiksi. Vuoteen 2030 mennessä TKI-panostusten tulisi olla 4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tutustu kaikkiin EK:n vaalitavoitteisiin vaalisivuilla osoitteessa www.ekvaaliviestit.fi