Työtön työnhakija ja uuden työntekijän palkkaamista harkitseva työnantaja voivat jatkossa ennen varsinaisen työsopimuksen tekemistä sopia enintään kuukauden ajan kestävästä kokeilusta, jonka aikana työnhakija käy töissä työnantajan palveluksessa, mutta ei saa siltä ajalta palkkaa vaan työttömyysturvaa. Työnhakija saa tilaisuuden osoittaa työnantajalle osaamisensa ja työnantaja puolestaan pääsee arvioimaan hakijan soveltuvuutta tarjolla olevaan työtehtävään ja työyhteisöön. Rekrytointikokeilu perustuu vapaaehtoisuuteen ja se on tarkoitettu tilanteisiin, joissa yrityksellä on tosiasiallisesti tarjolla työtä. Kysymys voi olla sekä avoimeksi ilmoitetusta työpaikasta että niin sanotusta piilotyöpaikasta, johon työnantaja voi palkata työntekijän sopivan henkilön löytyessä. Kokeilun järjestäminen edellyttää TE-toimiston hyväksyntää. Kokeilun voi aloittaa, kun TE-toimisto on hyväksynyt ja allekirjoittanut sopimuksen. Lue lisää MaRan jäsensivuilta.  Lisätietoa:MaRan työmarkkinaosasto. p. 09 6220 200