Tapahtuma- ja kokousmyynnin laajuutta ja kehitystä selvitettiin viime vuonna ensi kertaa ja nyt tätä työtä on jatkettu. MaRan selvityksen mukaan alan kehitys oli vuonna 2018 vahvaa ja kasvun arvioidaan jatkuvan tänäkin vuonna.

MaRan jäsenkyselyn mukaan kongressi- ja tapahtumatoimialalla järjestettiin vuonna 2018 noin 166 000 tapahtumaa ja kokousta, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tilaisuuksiin osallistui 6,6 miljoonaa henkeä, mikä on vajaat 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.

Toimialalle tehtävän kyselyn kautta kokous- ja tapahtumatoimialan myynnin tunnusluvuista ja kehityssuunnista saadaan yksityiskohtaisempaa tietoa. Tapahtumilla ja kokouksilla on paitsi huomattava suora tulo- ja työllisyysvaikutus myös suuria välillisiä vaikutuksia. Kokous- ja tapahtumavieraat tekevät vilkkaasti ostoskäyntejä tapahtumakaupungeissa sijaitseviin palvelualan yrityksiin ja hyödyntävät lisäksi alueen kulttuuritarjontaa, MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi kuvailee toimialan merkittävyyttä.

Vuonna 2018 tapahtumien ja kokousten liikevaihto (myynti ilman arvonlisäveroa) oli noin 271 milj. euroa, jossa oli kasvua edellisvuodesta 5 prosenttia. Tilaisuutta kohti liikevaihtoa kertyi keskimäärin 1 635 euroa.

Alan yritysten odotukset kuluvan vuoden kehityksestä ovat hyvin myönteiset. Yli 86 prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi, että tapahtuma- ja kokousmyynti tulee kasvamaan vähintään jonkin verran vuonna 2019 verrattuna vuoteen 2018.

Suomen maine erinomaisena kongressien järjestäjämaana näkyy kansainvälisten tapahtumien ja kokousten suurena osuutena.  Vuonna 2018 kansainvälisten tapahtumien ja kokousten osuus oli arvion mukaan noin 15 prosenttia, mikä oli hieman suurempi kuin vuotta aiemmin.

– Suomen juuri käynnistynyt EU-puheenjohtajuuskausi tuo ison lisän pääkaupunkiseudun kansainvälisten kongressien ja tapahtumien määrään. EU-kokouksia pidetään noin 90, ja niiden odotetaan tuovan Helsinkiin vajaat 20 000 kokousvierasta ja noin 1 000 median edustajaa, Finlandia-talon toimitusjohtaja ja MaRan kongressi- ja tapahtumatoimialatyöryhmän puheenjohtaja Johanna Tolonen arvioi.

MaRa toteutti vuoden 2018 keväällä ensimmäistä kertaa tapahtuma- ja kokousalan kyselyn ja kuluvan vuoden tiedustelu on jatkoa sille. Kevään 2019 kyselyn kohdejoukkona olivat lähinnä hotellit ja kongressitalot sekä messutalot. Tapahtuma- ja kokousmyynnillä tarkoitetaan kokous- ja juhlatiloissa tapahtuvaa tilavuokraa ja ravintolatoimintaa, mutta siihen ei sisälly majoitustoiminta tai tilojen ulkopuolella tapahtuva ohjelmatoiminta. Kyselyn ulkopuolelle kuitenkin jää tapahtumia ja kokouksia järjestäviä tahoja, joten esimerkiksi toimialan liikevaihto- ja kävijämääräluvut ovat todellisuudessa suurempia.

 

Lisätietoja:

pääekonomisti Ari Peltoniemi, 044 750 4511

 

Liitteet:

Kokous- ja tapahtumamyynti kuvina (pdf)