Yksi esimerkki sääntelyn onnistuneesta keventämisestä on uusi alkoholilaki. – Alkoholilaki on hyvä esimerkki sääntelyn karsimisesta. Uudessa laissa karsittiin sääntelyä, joka ei ollut lain tavoitteen toteutumisen kannalta olennaista. Valmistelussa kuunneltiin hyvin matkailu- ja ravintola-alan esityksiä ja arvioitiin kevennysesitysten vaikutuksia, MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi kiittelee. MaRan mukaan ongelmia matkailu- ja ravintola-alalle aiheuttaa erityisesti EU-sääntely, joka on lisännyt alan hallinnollista taakkaa merkittävästi. – Toukokuussa voimaan astunut tietosuoja-asetus lisäsi PK-yritysten vaikeasti hahmotettavia velvoitteita. Heinäkuussa matkapakettidirektiivi tuo suuren joukon uusia pienyrityksiä monimutkaisen sääntelyn piiriin, Aittoniemi luettelee EU-sääntelyn haasteita. Elintarvikeasioissa tehtiin hallituskauden alussa monia kevennyksiä, mutta alan yritysten hallinnollista taakkaa lisäävät akryyliamidin seurantaan ja elintarvikkeen alkuperään liittyvä dokumentointi. Elintarvikelakia uudistettaessa on jatkettava sääntelyn purkua maa- ja metsätalousministeriön suunnitelmien mukaisesti. – Sääntelyn purkamisessa on vielä valtavasti työtä. Tämän hallituskauden aikana syntyneitä hyviä käytäntöjä on jatkettava. Tulevissa lain valmistuissa tulisi aina ottaa huomioon sääntelyn purku. Säännösten lisääminen varmuuden vuoksi on lopetettava, Aittoniemi vaatii. Viranomaisen toimintatyylin muuttuminen valvojasta valmentajaksi saa MaRalta kiitosta. Saman linjan toivotaan jatkuvan. – Valvonnan kehittäminen on yhtä tärkeää kuin säännösten purkaminen, MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi toteaa.   Lisätietoja:varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi, 040 736 7705